Blogger Widgets Blogspot Tutorial

torstai 6. maaliskuuta 2014

Mitä varis tekee?

Hei vaan!
Päivä oli oikein kaunis, mutta kuten arvata saattoi, kun minä pääsen töistä,
jo vain on tuulista ja hyisen kylmää ja harmaata.
Eipä siinä rannoille veri veti kuitenkin "rantaremmiin".
Ei näkynyt mitään, eikä ketään "ankkoja" muuta kuin sorsia ja variksia.
Joutsenen huuto kuului kyllä, mutta en kiertelyistäni huolimatta niitä löytänyt.
Olkoon, jäin seuraamaan variksen touhuja ihan rantakaislikossa, lähellä.
Mitä varis tekee?



Toinen varis rannan penkalla jotain touhuili ,
mutta jäällä tepastelevaan varikseen kiinnitin huomioni nyt.



Tämä nyhti aina katkenneita kaisloja ,kun ensin poras reiän kaislan viereen jäähän.
Etsikö se syötävää, vai pesän tekoa tarpeita?
Mitä mieltä olette?



Se teki koko ajan yhden 15 min ainakin tuota ja kun se sai kaislan kiskottua jäälle, 
se hylkäsi ne.
Välillä se poras nokallaan jäähän reiän, vaikkei siinä kaislaa näkynyt edes.
Jano sillä varmaan ei ollut, kun oli sulaakin paljon, litkiä vettä.


Huomaatko tuon reiän tuossa jäässä :D 

Ei siinä, mukavaa minusta tuota oli seurata, ja kun aloin nauramaan melkein ääneen, 
varis veikeä nosti päätään ja vähintään hulluksi minut luokitteli,
että mitähän tuokin tuossa oikein touhuaa putkensa kanssa.
Muuten se ei minusta juurikaan perustanut ,jatkoi vaan kaislojen tutkimista ja hylkäämistä.

Tälläistä tänään.
Oikein kivaa iltaa kaikille ja  kiitos kommenteista ja tervetuloa uudet lukijat, toivottavasti viihdytte sivuillani ♥


77 kommenttia :

  1. Aivan mahtava varis postaus :) Varikset on kovia hääräileen.
    Kivaa iltaa myös sinulle ♥

    VastaaPoista
  2. ♥ ihan huippu huikean hienot kuvat!!

    VastaaPoista
  3. Juu huomasin reiän...mitä ihmettä tuo mahtoi touhuta. Varmasti sillä jo mielessä pesärakennuskin ..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli seurata, katsos ,tuossa toisessa kuvassa on jo saanut kaislan ylös, mitä ei eka kuvassa näy :)

      Poista
  4. De derde waar hij heel erg in de wind staat die heeft toch wel mijn voorkeur.

    VastaaPoista
  5. Vau! Varis on lempilintuni ja nämä kuvat ovat tarkkoja ja hyviä. Varikset ovat fiksuja, mutta nyt en kyllä keksi syytä tuohon kaislojen nyhtämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S.Willberg.
      Varikset ovat minusta symppiksiä myöskin :)

      Poista
  6. Wau, mitä kuvia! Olet kylllä mahtava kuvaaja!

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit kuvat tästä touhottajasta :)

    VastaaPoista
  8. Great photos , dear you!
    Hugs
    JetteMajken

    VastaaPoista
  9. Variskin voi olla nätti. Vastaus sulle :ole hyvä saat lainata.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia variksesta! Paljon tulee lintuja kuvailtua, mutta jostain syystä varikset ovat pysyneet poissa näköpiiristäni. Pitääkin ottaa ihan tehtäväksi saada kuvia variksesta =).

    VastaaPoista
  11. Variksella taitaa olla pesäntekohaaveita, janohan tuossa homassa tulee:)
    Mukavaa illanjatkoa ☻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä sulaakin vettä paljon, miksi nokittaa :D
      Kiitos Minttuli ♥

      Poista
  12. Ihania kuvia hauskasta, hääräilevästä harmaatakista :)

    VastaaPoista
  13. Seijastiina ,
    Dank je wel voor je reactie op mijn foto's heel fijn !!!
    Ik ga ook bij jou me aan melden en leuk om mee te genieten van jou mooie foto's ,
    Gr,Annie
    http://anniezon.blogspot.nl/

    VastaaPoista
  14. Hienot kuvat ja kiva tarina. Varikset ovat aika vekkuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varikset ovat kivoja seurata, ja leikkisiäkin :)
      Kiitos mustakissa ♥

      Poista
  15. Mukava on tuollaisia touhuiluja seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä mukava seurata, ihmekun harakka ei ollut tuolla porukassa, usein sekin lentää kaveriksi :)

      Poista
  16. On aika outo varis kun kairaa jäähän reiän ja leikkii kaislalla. Ihmeiden aika ei ole ohi. Upeat kuvat olet ottanut veijarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkisä varis, tai mitä lie touhus :D
      Kiitos Sisko ♥

      Poista
  17. Taisi olla tylsää ja aikansa kuluksi kaiveli. En tiedä mutta tuota samaa hommaa ne tekee täälläkinpäin ja välillä kuuluu kopsetta kun nokalla hakkaavat jäätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassuja ne ovat ja aika veijareita ja viisaita :)
      Kopsetta kyllä kuului myöskin..

      Poista
  18. Taidanpa olla tavannutkin tämän kaverin, ainakin samoissa puuhissa on ollut. Erittäin tuttavallinen ja haluaa tulla kuvatuksi ;) Tosi hienot kuvat olet ottanutkin hänestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa hyvinkin sama kaveri olla :)
      Kiitos Tuula.

      Poista
  19. Kyllä huomasin reijä.
    sinun kuvasi ovat tosi tarkkoja.
    Varijksenkin saan näyttämään kauniilta.
    En ole kerennyt täällä vierailemaa ja nyt katseilin edellisetkin postaukset ja voi miten ihania kuvia ja maukkaita. Vesi kiellä niitä katselin.
    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle Seijastiina.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä huoli Sylvi hyvä, ei sitä aina kerkee, mutta kiva kun tulit moikkaa ja kiitos ♥

      Poista
  20. Some nice shots.

    Thank you. Love love, Andrew. Bye.

    VastaaPoista
  21. Hehee, mielenkiintoista seurattavaa. Mitä varis duunaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, niimpä, oliskin otsikoksi voinut laittaa : "Mitä jäbä duunaa..." :D

      Poista
  22. Upeita kuvia variksista! Tiedän, että varikset ovat viisaita lintuja, mutta en ole koskaan pitänyt niitä kauniina lintuina :) Vaan taitava kuvaaja loihtii niistä kauniit ja valokuvaukselliset :)! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän kaukista linnuista, ja ovat omalla tavallaan kauniita ♥
      Kiitos Tuulia :)

      Poista
  23. Mahtavia kuvia blogissasi. Katselin ja ihailin...
    Valitettavasti kovin harvoin vierailen kommentilla...

    Paljon Kiitoksia vierailuista blogissani - kivasti kommentoit.
    Muuten... yritän parantaa tapani ja käydä kylässä mahdollisuuksien mukaan.
    Keväiset Terveiset - Eko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kauniisti sanottu ♥
      Oikein hyvää kevättä Eko :)

      Poista
  24. Ihana varis,tämä tarina toi iloa aamuun :) Sillä oli nyt tarkoituksensa ettei ankkoja näkynyt :)

    VastaaPoista
  25. Upea kuvasarja! Varikset ovat älykkäitä, ja mieleen tuli heti, että josko kaisloissa piileskelisi jotain hyönteisiä, joita lintu etsi.

    VastaaPoista
  26. Heips Seijastiina!

    Kevät todellakin helisee mutkissa jo..
    Lintujen touhua on mukava seurata ja siinä unohtaa omat huolensa ja murheensa tykkänään.

    Mykavaa viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo sanontani tuossa on lainaus jostain runosta, mistä en muuta muista... :)
      Kiitos samoin ♥

      Poista
  27. Oi, että mitkä otokset!
    VArishan ihan keimailee kamerallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin se taitaa olla, kunhan esittää varis :D

      Poista
  28. Todella hienoja kuvia olet ottanut kiitos Seijastiina:)

    VastaaPoista
  29. Pesänrakennuspuuhissa varis oli, aivan varmasti. Upeat, tarkat ja yksityikohtaiset kuvat!

    VastaaPoista
  30. Varis hauskuutti itseään ja sinua.
    Hyvää Naisten päivää huomiselle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan teki, ovat vekkuleita :)
      Kiitos Lauri.

      Poista
  31. Hello Seijastiina,
    Very beautiful shots of this very special bird. Great how you've photographed him so well on the ice. Fantastic!!

    Best regards,
    Marco

    VastaaPoista
  32. Varis on jotenkin niin sympaattisen tuntuinen lintu. Minä olen aina pitänyt variksista. Oliskohan tuo sinun variksesi ollut vaan leikkisällä tuulella. Ainakin variksenpoikasten olen huomannut leikkivän keskenään. Hienot kuvat olet taas kerran ottanut.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Sude :)
      Leikkisiä kyllä ovat.
      Kiitos paljon ♥

      Poista
  33. Kiitos kommentista :)
    Niin tai jotain kaverille esittämistä se oli, kevätleikkejään ♥
    Samoin sinulle.

    VastaaPoista
  34. Kyllä sillä jo on pesänteko puuhat mielessä, ainakin ne soidinmenoja jo pitää kuusen latvassa, todella kauniit kuvat variksesta, kuvasi ovat täydellisen selviä.

    VastaaPoista
  35. Huikea varistarina ihanine kuvineen! :) Variksessa on jotain todella sympaattista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisa Reetta ,se on kyllä ihan symppis minustakin aina tuo varis :)

      Poista
  36. Super ihanat kuvat! Oikein hyväntuulen postaus, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  37. sacred 'kruk', beautiful shots. wanda

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥