Blogger Widgets Blogspot Tutorial

torstai 28. marraskuuta 2013

Lyhyt iltapäivä

Iltapäivän valoisat hetket vaan yhä vähenee.
En juurikaan ole kerennyt valoisan aikaan liikenteeseen kuin hetken iltapäivästä.
Hämärä hiipii verkkain mutta varmoin askelin.

Rannalla hyvin livakkaan koetin ennen pimeää kuljeksia ja jo vain on mukana nurmella astella.
Heinä, lehdet, jalan alla rapsahtaa kivasti, kun on huurteessa maa.
Lunta meillä ei juurikaan ole eikä näy.
Kaihoisasti katselen eräitten blogien upeita talvisia luontokuvia.

Vaan eipä liene kiire talvella tänne tulla.
Tulkoon vaikka jouluksi, jookos?
Ennen pimeää ennätin Kylpylän rantaan parahiksi kun iltarusko värjäsi taivaan tulen värein.
Siinä se, iltapäiväni kovin lyhyt.



Minä lähden käymään viikonloppuna Viron puolella pikkujoulun merkeissä.
Toivottelen kaikille ystäville, lukjoille ja satunnaisesti täällä pyörähtäneille hyvää marraskuun loppua!
Nähtäillään joulukuussa tässä blogissa ♥




tiistai 26. marraskuuta 2013

Vaaleaveriköt

Blondit amaryllikseni ovat valtoimenaan jo kukkia täynnä.






Ehkä vähän liian aikaseen, 
vaan onhan se vaikuttavan kaunis kukka ja arkenakin upea katsella.
Ostetaan sitten vaikka jouluksi joulunpunainen ja uusi.
Kuvat vähän sameita hämärän huonevalaistuksen vuoksi.

Vaan kukkasten kera toivottelen uudet lukijat sydämellisesti tervetulleeksi sivuilleni 
ja oikein antoisaa marraskuun viimeistä viikkoa kaikille täällä pyörähtäneille

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuusi kuvaa kesästä

Tämä on oikeesti kiva haaste, mukava kun minäkin sain tämän nyt ,kiitos Sylvi 
Kesä on aina ihanaa aikaa, lomailua ja lämmintä, sitähän riitti viime kesänä.
Minulla olisi kesästä paljon,paljon kuvia, joten valinta oli vaikea. Kun elokuussa vasta aloitin tämän blogin pitämisen, kesäkuvia ei täällä paljonkaan ole esillä ollut ,muistaakseni.


Mökkiranta
Mutta kun tässä haasteessa pitää rajoittaa kuuteen kuvaan, en ala tuputtaa enempää kesäkuvia.
Minä vietin suuremman osan ajasta ja kesästä mökillämme Vuolenkoskella.
Se on kuivanmaan mökki ja ranta on pellon takana.
Usein sinne aamusta heti rantaan astelen hiekkatietä tutkiskellen joko on perhoset heränneet ja muut ötökät.

Neidonkorento
Perhosia niissä maisemissa on runsaasti aina ,kiitos vuokraisännän joka usein pitää peltoja kesannolla joten luonnonkasvit houkuttaa siiipiveikkoja.
Rakastan perhosia, menneenä kesänä olen uusia lajejakin tavannut kivasti.

Keisarinviitta
Monan kanssa mennään mökille jo toukokuussa ja siitä alkaa kesä ,kissa pääsee tutkimaan hiirivarastoitaan mökin alla.

Mona



Kesään kuuluu kukat ,ihanat mansikat ,mustikat ja uiminen, veneilyt ja saaressa telttailut.
Myös lintujen bongailu on helppoa, kun istuu vaan kuistilla hiljaa,
linnut tulevat kieppumaan pihalle vieressä olevasta kuusikosta.
Kesä ,kuuma kesä, miten ihana ajatus
Taidan antaa haasteen ystävälleni : Tanskulle, kerro sinä kesästäsi kuuden kuvan verran.

Kaikille ihanaista lauantaita ja kiitos kommenteista



perjantai 22. marraskuuta 2013

Pelityksiä

Pelittääkö kellään? 
Minä pidän peleistä,varsinkin kesällä mökillä.
En nyt tarkoita rahapelejä, niitä ei pelata, jookos?
Ulkopelejä pihalla, mölkkyä, krokettia, tikanheittoa...hm... mitä muita..
Sisällä pelataan sisäpelejä ja niitä onkin kaikenmoisia, ettei kuvaan mahtuneet.

Ja  jos  on yksin ,voi näprätä tuhannen palapelin paloja yhteen.
Tai sitten vaikka pasianssia korteilla, ( sain joskus ihgut perhoskortit)
Tuossa pakan päällä ovat kuvassa.
Innostuin nyt oikeesti peleistä kertomaan, kun olin blogikierroksella ja  päädyin Elämää kuvina
sivuille, missä  ihku ihana Afrikantähti on myös oiva vallan ihana peli
Mistä peleistä sinä pidät?


Samoin toivottelen hyvää viikonloppua

Eilen oli kurjista kurjin ilma, märkää ja mustaa.
Suuria rännänsekaisia lumihiutaleita viskeli niskaan jotka kasteli kerrassaan,
muuten oli ihan hyvä päivä.
Saa nähdä mitä tänään? 


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kurre Oravainen

Jo on sitten toinen pihan oravista jännä.
Kyllä se vielä varmaan tulis syliin tai vähintään kädestä syömään jos vaan olis aikaa opettaa
ja olla kurren kanssa tekemisissä.



Metrin päähän antaa tulla ja siihen se jää nakottamaan ja katselemaan,
mitä toikin "akka" oikein touhuaa pussijensa kanssa.



Mut se metri riittää vielä, sitten jo ampaisee oksalla jääden sinnekin vahtimaan seuravaa siirtoani.



Vaan en mä halua luonnon otusta kesyttää liikaa, pitää vähän villi olla.
Kuten on allekirjoittanut itsekin mielellään.



Toinen orava se juoksentelee siellä täällä eikä anna kuvaa ottaa lainkaan.



Niin ja niissä pusseissa, mitä niissä oli...
no oravat tietää ,että tämän pusseissa on herkkupaloja ,siemeniä ja pähkinöitä.
Alkaa oikeesti välistä tuntua, että kyllä ne ruokkijansa tunnistaa.

Iloista keskiviikkoa hyvät lukijat, satunnaiset kulkijat ja ystävät täällä pyörähtäneet ja kiitokset kommenteista 
Tervetuloa uudet lukijat!


maanantai 18. marraskuuta 2013

Arvonnan aika

On aika kiittää kaikkia sivuillani klikkaileita jälleen ja varsinkin kommentit aina ilahduttaa
Kiitos!
10 000 klikkausta on tullut tänään jossain vaiheessa ja olen siitä kovin iloinen.
On juhlapäivän aika.
Ruusu sinulle!



Kiitokseksi tahdon laittaa tämän blogini ekan arvonnan tästä päivästä alkamaan.
Eli arvonta alkaa täällä justiin tässä ja nyt ja päättyy 10.12- 13 klo 20.00
Kerkiin siis vielä postittaa jouluksi palkinnon mukavasti.
Ja Monakissa pallero on arvonnan virallinen valvoja tässäkin blogissa kuten ennenkin toisessa blogissani tuttavallisesti.



Arvonnan säännöt on yksinkertaisesti hiukan erilaiset.
Blogiini ei ole pakko liittyä lukijaksi,
mutta tottakai se olis minusta mukavaakin, mutta sen päätät sinä.
Arvontaan osallistut siis kahdella arvalla jos linkität omaan blogiisi jonkun näistä kolmesta arvonta postaus kuvistani ja kommentoit nimenomaan tätä postausta.
Yhdellä arvalla olet mukana kommentoimalla.



Ja palkinto varmaan kiinnostaa useampia.
Eli palkinto on kirja : Juha Laaksosen koko perheen luontokirja.
Kirja on oikein mielenkiintoinen ja kuvitettu kauniilla valokuvilla luonnosta.
Ostin kirjan myös itselleni, on kertakaikkiaan kaunis ja erinomainen kirja luonnonystävälle.
Upea kirja vaikka joulupakettiin.
Tervetuloa mukaan hyvät ihmiset, ystävät ja satunnaiset vierailijat.
Terkuin Mona ja Seijastiina


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuvia Heinolasta

Eiliseltä rantakierrokselta muutamia kuvia.
Ollaan niinkuin joen toisella puolen välillä.
Kuten Turuus sanottas, tois pual jokkee.
Olen minä Turuuski asunut muutaman vuode.
Vaan nyt ollaan täällä ja rakastan tätä Kymijokea,
missä rantatie vie molemmin puolin kuljeksimaan ja ihailemaan maisemia.



Taustalla vesitorni missä voi kahvitella, ainakin kesällä, en ole kyllä käynyt (pelkää korkeita paikkoja)


Rantakasino joen rannalla.
En ole käynyt kertaakaan siinäkään.
Mutta olis varmaan kiva kesällä istua tuolla ja ruokailla vaikka, sekä katsella siinä samalla joen elämää.


Tähtisilta häämöttää taustalla.
Monesti siitäkin on yli ajettu.


Heinolan arkkitehruuria.


Viimeinen kuva on otettukin toisaalla, ja taasen kuvassa kaunis Tähtisilta
Pidän silloista, ja tämä tähtisiltahan oli Suomen toiseksi pisin silta.
Jälkeen Raippaluodon sillan.

Tälläistä tälläkertaa.
Heinolassa on ihan kivaa ,tervetuloa!
Vaikkapa talvella pidettäviin jääfestifaaleihin Kymijoen maisemiin.

Tänään on ollut myrskyisää, honkapuut lähes vaakakenossa huojuneet.
Päätin pysytellä sisätiloissa.
Tosin olis täysikuun aikaa...vaikka rannoille jos  tyyntyypi....
Mukavaa taas huomenna alkavaa uutta viikkoa kaikille täällä pyörähtäneille

lauantai 16. marraskuuta 2013

Sinitiainen


Pirteä sinitainen on sitten pirtsakka tipu.
Ruokintapaikkani on aika valoton paikka suurimman osan päivästä, jotain kuitenkin tarttui kameraan.
Seurailin myös kurren juoksentelua pihalla, 
se vaan oli minulle tälläkertaa liian vilkas ja olevinaan sillä oli kiireitä.
Tänään ihan hyvä päivä myös  liikuskella virran varrella ja nauttia näkymistä.
Auringon valo kummasti piristää ja lämpötilakin oli tänään ulkoillessa +6 astetta.
Mukavaa viikonvaihdetta ihan kaikille ♥♥

torstai 14. marraskuuta 2013

Vuosi kuvina : Marraskuu 13

Sain Kaisa Reetalta mielenkiintoisen haasteen joku aika sitten.
Ideana on kuvata vuoden kiertoa: Sama maisema kuvataan samasta paikasta kuukausittain
ja lopuksi kerätään yhteen kokoelmaksi.
Kiitos Kaisa Reetta ♥
Tänään päätin siis lähteä etsimään mielenkiintoista kohdetta vaikka jo alkoi iltapäivä hämärtyä.
Rakkain paikkani olisi ollut rautatiesilta, blogissani josta jo useita kuvia onkin.
Mutta en siitä tälläkertaa kuitenkaan.



Päädyin Jyrängön kaupunginosaan ja rannoille minne aina kaikkein eniten askeleeni johtaa.
Siis laiturille astahdin ja kokeilemaan miltä näyttää maisemat tänään.



Onnekseni tämä kohta joesta oli aika tyyni, joten sain kuvajaisiakin hiukan mukaan.
Tämä paikka on hyvä, en tarvitse enempää etsiä.
Eka kuva vois olla se varsinainen haasteen kuva, eikös niin?



Ajattelen jo, miltä täällä näyttää kuukauden päästä tai keväällä.



Tämä ranta varmaan jäätyy tästä kohden pakkasella,
vaikka Kymenvirta virtaa talvellakin avoimena.
Pidän näistä punaisista rakennuksista ♥
Ilmeisesti ne ovat Jyrängön asukasyhdistyksen rantasauna ja tupa ,ainakin joskus ollut.
Viime talvena otin kuvia ekaa kertaa täällä kun innostuin HDR kuvista ja paikalla satunnainen ohikulkija tiesi kertoa vähän punaisista majoista.



Viimeiseksi kuvani siis viime talvelta, HDR kuva.
Elikkä kuulimisiin tällä paikalla kuukauden päästä.
Haastan mukaan kaikki kiinnostuneet tälläkertaa!

Kiitos mielenkiinnosta lukijoilleni toivottelen ♥
Leppoisaa iltaa ja kiitos monista kommenteista edellisiin postauksiini.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Haasteena vanha makro

Sateinen hämärä päivä, sisähommia ja hieman vanhoja kuvia kaivellen ja tarkastellen.
Eli vastaan Esa Salosen  haasteeseen kuvallani "sisin".
Haaste vastauksessa käytetään siis vanhaa ennen julkaisematonta makrokuvaa.
Huomaan ,etten olekaan kovin paljon makrokuvia ottanut näin läheltä.



En tiedä miksi valitsin tämän, mutta tässä minun vastaukseni.
Ehkä pimeä harmaa päivä vaikutti päätökseen.
Perhoset ja kärpäset ja kaikenmaailman ötökät lentää sitten kesällä tännekin blogiin,
sekin on makroilua, mutta ei niitä nyt....
Siis tulppaanin sisin ja sydän ♥, kuvattu vajaa vuosi sitten, tulppaanien aikaan.
Ja haastehan löytyy täältä :


Mukavaa sadeiltaa!
Tervetuloa uudet lukijat ♥

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kaamosaikaan

Tänään ei juurikaan kerennyt valon aikaan liikenteeseen kameran kanssa.
Sen verran pyörähti hän rantojen kautta työmatkallaan,
että näki aavistuksen nousevasta auringosta ,mikä värjäili pilviä kauniisti punastellen.


Ei auttanut jäädä norkoilemaan ja odottamaan valoa, kylmä tarttui luihin ja ytimiin, 
että tossua vaan toisen eteen ja matkaan.
Liikuskellaan tässä niinkuin hämärän rajamailla sitten.
Kaamosaikaa, kylmää ja pakkasta odotettavissa.
Riisutut puut tuijottavat ohikulkijaa.



Katson kuun nousua ikkunasta, paistaa suoraan työpöydälleni.
On aika sytyttää kynttilöitä kaamokseen.

Hyvää uuden viikon iltaa hyvät ystävät, lukijat ja satunnaiset vierailijat ♥



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Onnittelut kaikille Iseille ja isäksi aikoville ja oikein hyvää sunnuntaita kaikille lulkijoilleni ♥


Ilma näyttää aika leppoisalta ainakin vielä.
Ehkä päästään laavulle retkelle jos ei ihan suuria säämullistuksia tule.
Vietetään hyvä päivä ja levätään keräten voimia arjen askareisiin.
Terkuin Seijastiina

lauantai 9. marraskuuta 2013

Panoraamoja marraskuusta

Marraskuun harmaat päivät jatkuvat.
Kuvat on otettu torstain työmatkan ja virran varrelta.
Tänään on hyvä päivä siivota, on levännyt keho ja uni maittanut 11 tuntia... hooo....
Tosiaan 11 tuntia kerrankin, tais olla univelkaa jonkun verran.
Huomenna taitaa olla ihan kiva päivä monille, sehän jo tiedetään.
Mitähän hyvää laitettaisiin olisko kaakun ja ruusujen aikaa silloin?
Hyvää ruokaa ainakin voi mietiskellä huomiseksi tai toinen vaihtoehto olis mennä ulos syömään.
Jos sää sallii oikeesti, vaikka laavulle, eli totaalisesti ULOS syömään.
Mietiskellään....
Leppoisaa lauantaita kaikille sivullani pyörähtäneille ♥




torstai 7. marraskuuta 2013

Virran varrella

Kymijoen rannalla matkalla kotiin.
Päivä leppoisa, aatella ei edes vettä satanut kerrankin.
Niin kauan on ollut kenkun harmaata että jo tälläinen keli saa ilahtumaan.




Oli ihan hyvä päivä.
Sinulle toivottelen hyvää iltaa ja makoisia unia.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Pinkkiä

Pitihän minun mennä ostamaan kun olevinaan halvalla sain, pinkki syystähti.
Niin tämä syyskukka ei ole mikä tahansa joulutähti.
Pinkki syystähti sopii harmaaseen päivääni.




Minä katsastelin amarylliksen sipuleita ,johan niitä kaupassa tähän aikaa pitäisi olla.
Ei löytynyt vielä.
Joka vuosi ostan uudet sipulit, kun ei ole minulla noita säilytys tiloja liikoja.
Kasvatatko sinä aina samasta sipulista upeat amarylliksesi?



Pinkki kaulahuivikin valmistui ja sai pitkät hapsut kaksimetrisen liinan jatkoksi.
Sanotko sinä kaulahuivi vai kaulaliina vai villahuivi?
Kaulahuivi onkin tosi pitkä ja paksu, saa pakkasessa valokuvaaja harrastelija kietoa kaulan ympäri useamman kerran.
Langassa on hopealankoja jotka kiiltelevät ihan kivasti ja väri ,yllätys, yllätys : PINKKI.

Kuvien värit eivät oikein ole kuin mitä luonnossa...hmmm...
Minulla on tosi hämyistä ,vaikea saada sisätiloissa kunnon kuvaa.
Niimpä seuraava hankinta varmaan onkin sisäkuvauksiin ulkoinen salama.
Mistähän halavalla sais...

Tänään hiukan kuivempi keli jo ulkona, tässähän saattaa talvi kohta tulla vai kuinka?
Leppoisaa iltaa hyvät ihmiset ♥




tiistai 5. marraskuuta 2013

Sade jatkuu

Kovin on tullut vettä täälläkin pari päivää.
Aamulla pimeää kun marssii töihinsä moni,
iltapäivällä hämärää kun kotiin taas taivaltaa, sellasta se on marraskuu.
Aika ankeilta taitaa kuvani näyttää...



Oikeastaan sade ei minua koskaan haittaa, se on lämmintä ja kesälläkin....
Muistatteko, kesälläkin vesikin on lämpimämpää uida sateella.
Ainakin se tuntuu siltä.
Siltikin harmaat päivät kaipais jotain piristystä, mitähän keksittäs?



Tänään vettä on tullut oikein kunnolla ja lämmintä +6.
Talvella ei ole kiire, vaikka toivon luntakin.
Ollaan nyt vaan ja koetetaan nauttia näistäkin sadepäivistä.



Minä kastelin varpaani lenkkareissa kun en sitten laittanut kumppareita jalkaani.
Ja nyt, arvatkaa minne tämä sukeltaa....
Kuumaan vaahtokylpyyn, se on näitten viluisten iltojen nautinto yksi minulla silloin tällöin.
Leppoisaa iltaa hyvät lukijat ♥