Blogger Widgets Blogspot Tutorial

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Vuosi kuvina maaliskuu -14

Viimeinkin aurinko jaksoi hymyillä ja esitellä sinistä taivasta täälläkin, ihan koko päivän.
Kymijoenkin värjäsi kuvajaisillaan siniseksi kertakaikkiaan.
Lämmintä oli  suojaisissa paikoissa jopa ,että pelkäsin ekat perhoset pyrähtävän lentoon jostain.
Toivon ,että ne vielä kääntäisivät vaan "kylkeään", sillä varmaan aika moni tietääkin, 
mitä myräkkää on meille ennustettu tulevaksi.


Vuosi kuvina kuva, samasta paikasta yllä.
Lempi paikassani aurinkoisella, kävin tutkimassa jo mahdolliset ekojen kasvien alut.


Näsiä nuputtaa jo ja leppä kukkii.
Näsiän nuputukset saa odottaa aukeamistaan vielä...



Jäät irtoaa rannoilta ja pitävät ryskettä.
Ihana kevätpäivä, vaan huomenna kaikki on toisin, vai onko?

Upeaa kevätiltaa ja iloa synkistä takatalven ennustuksista huolimatta kaikille ♥




maanantai 10. maaliskuuta 2014

Joutsenet

Sunnuntai aamusta odotin aurinkoista, ei vaan paistanut näille kulmille.
Jokatapauksessa päätimme lähteä bongailemeen ja jäätilannetta katsastamaan Nyynäisten lahdelle.
Jäätä peitti ohut kerros suurimman osan järven selkää ,mutta joki oli vapaa,
ja hiukan rannoiltakin sulaa.
Paikassa näkee kesällä monen muuttolinnun pesintä touhuissa ja lintutornista voi tutkia tilannetta
vaikka kiikaroiden.



Kaksi laulujoutsenta lipui jokea pitkin sulalle ja siitä nuosivat jäälle sukimaan itseään.
Muita tulokkaita ei vielä näkynyt vaikka kevät harmaudesta huolimatta näytti ihan kuin huhtikuussa pitkälti oltaisiin.

Ensi viikonloppuna tehdään kevätretki toiseen suuntaan vähän pitemmälle.


Mutta sitä aurinkoa odotellessa toivottelen hyvää uutta viikkoa kaikille ja kiitokset kommenteista ♥

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Joko on peipposia näkynyt?

Hyvää huomenta ja antoisaa kivaa lauantaita.
Tänään taitaa olla koiranilma, kuten joskus on ruuhkattu sanoa.
Mistähän sekin sanonta tulee, eihän tuohon ilmaan edes koiruuskaan mene.
Sataa vettä ja räntää ja vaikka mitä.
Ajattelin tehdä sisähommia, vaihtaa lopuille viherkasveille mullat ,että pääsevät elämään kiinni.
Viime viikonloppuna katkaisin ylös asti verhotankoa kiertävän kohtalonköynmöksen ihan alas.
Nyt se jo tekee iloissaan uutta lehteä.



Eilen nautiskelin taas psylliumlettusista tälläkertaa makeanpuoleisista,
banaani oli säväyttävä lisä ja teen kyllä tänään uudestaan.
Ohje kiinnostuneille löytyy TÄÄLTÄ
Kurjan ilman kiusallakin ja sitä uhmaten kyselen joko on peipposia näkynyt?



Peippopojat tulee joskus jopa maaliskuussa livertelemään ja kujertelemaan meidänkin maille,kotikonnuille kaipaa mieli ♥
Eivät toki taida tälläisellä säällä matkustella juurikaan.
Mutta taitaa kovasti jo olla niillä matkakuumetta ja "laukkuaan pakkailla alkaavat".
Linnunlaulupuut jo täyttyy kaikenäänisistä lirkuttelojoista.
Kevennykseksi alla pari kuvasarjaa iha äly hauskasta sikajutusta Lue :(Omasta mielestä )



Iloista viikonloppua ja kiitos kaikille kommenteista edellisiin postauksiini ja sepustuksiin ♥


Ja tyttösille Hyvää Naistenpäivää ♥

torstai 6. maaliskuuta 2014

Mitä varis tekee?

Hei vaan!
Päivä oli oikein kaunis, mutta kuten arvata saattoi, kun minä pääsen töistä,
jo vain on tuulista ja hyisen kylmää ja harmaata.
Eipä siinä rannoille veri veti kuitenkin "rantaremmiin".
Ei näkynyt mitään, eikä ketään "ankkoja" muuta kuin sorsia ja variksia.
Joutsenen huuto kuului kyllä, mutta en kiertelyistäni huolimatta niitä löytänyt.
Olkoon, jäin seuraamaan variksen touhuja ihan rantakaislikossa, lähellä.
Mitä varis tekee?



Toinen varis rannan penkalla jotain touhuili ,
mutta jäällä tepastelevaan varikseen kiinnitin huomioni nyt.



Tämä nyhti aina katkenneita kaisloja ,kun ensin poras reiän kaislan viereen jäähän.
Etsikö se syötävää, vai pesän tekoa tarpeita?
Mitä mieltä olette?



Se teki koko ajan yhden 15 min ainakin tuota ja kun se sai kaislan kiskottua jäälle, 
se hylkäsi ne.
Välillä se poras nokallaan jäähän reiän, vaikkei siinä kaislaa näkynyt edes.
Jano sillä varmaan ei ollut, kun oli sulaakin paljon, litkiä vettä.


Huomaatko tuon reiän tuossa jäässä :D 

Ei siinä, mukavaa minusta tuota oli seurata, ja kun aloin nauramaan melkein ääneen, 
varis veikeä nosti päätään ja vähintään hulluksi minut luokitteli,
että mitähän tuokin tuossa oikein touhuaa putkensa kanssa.
Muuten se ei minusta juurikaan perustanut ,jatkoi vaan kaislojen tutkimista ja hylkäämistä.

Tälläistä tänään.
Oikein kivaa iltaa kaikille ja  kiitos kommenteista ja tervetuloa uudet lukijat, toivottavasti viihdytte sivuillani ♥


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lettusia ja hillopullia

Laskiaisena emme mene tänä vuonna mäkeen, vaan taidetaan liukua kyllä jonnekin,
kuten oivasti Mummon mökissä tuumailtiin.
Pistämpä merkintänä minäkin huonon lumitilanteen.. hehee, en toivo toki lunta enää, ei!
Mutta taidan liukua kohta ihan kuumaan vaahtokylpyyn.
Ensin syödään:



Minä sitten olen aivan hulluna näihin paksukaisiin , psylliumlettusiin!
Voisin syödä jokapäivä, mutta välillä paastoon kuiteskin pari pv viikossa.
Päätin jakaa tämän himotukseni kohteen myös teille lukijat hyvät.
Resepti löytyy TÄÄLTÄ
Lettuset käy kaikille, myös karppaajille ja 5:2 diettiläisille.
Reseptin lopussa on tietoa ,mitä on psylliumjauhe jos luet tarkkaan.
Hyviä ovat :P


Ja tietty vaikka ei mäkeen päästä, täytyy joskus hemmotella itseään, eli tänään  hemmotteluhetki
on kupillinen kahveeta ja laskiaispulla ja sillä hillolla, kuinkas muuten?
Kummasta sinä pidät, mantelimassasta vai hillosta pullassa ja kumpaa saisi olla, mansikkaa vai vadelmaa?

Mukavaa laskiaista kaikille ♥

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kevät ♥


Mikä ihana sana, kevät ♥
Maaliskuun eka lauantai 1.3 oli aivankuin huhtikuun lopulla.


Aurinko paistoi ja linnut lauloi täyttä kurkkua.



Lähdimme matkaan kohti koskikaran valtakuntaa, josko vielä ennätetään.
Retkeilijät kertoi ,että karoja oli ollut kolme, kaksi jo matkaan lähtenyt pohjoiseen ,ei näkynyt.



Yksi nuori kara ilmeisesti hämillään lenteli koskea ylä ja alavirtaan, senkin huomasin vasta kun olimme pois lähdössä, vaikka kaksi tuntia bongailtiin.



Toiset lähtee siis pohjoiseen ja toiset muuttolinnut palaa, on kevät! 
Ensi talvena tavataan karaseni.

Tuossa pari tuntisen aikana ruokintapaikalla tuttu mies toi tinteille evästä ja turinoi mukavia.
Oravakin naksutti kuusen oksalla ja seurasi touhujani, uskaltaisko tulla pähkinälle,
mitä asettelin ruokapaikalle.





Hetken päästä tinttejä alkoi ilmestyä sieltä täältä, 
tuoltakin kuului..tii, tii, tii, tiesin hömötiaisen olevan tulossa :)

Minusta se on mukava kaveri ,kuten pienoinen kuusitiainenkin.



Sintit ja tavan tintit liehakoi ja kirkkain kevätsoinnuin lauloi ilosta, luulen niin ♥

Tintti eestä

Tintti takaa

Tintti puussa...

Kyllä luonto on ihmeellinen ja miten se voimaannuttaa todellakin, ja tämä kevät ,uusi elämä alkaa ja ilo pulpahtaa rintaan kun näkee lintujen leikkejä ja lauleskelua.
Kevät antaa voimia huomaamatta kun mieli halajaa johonkin sulalle tutkimaan uusia muuttolintuja,onko heitä jo tullut.
Tänä aamuna työmatkalla kävellen kuulin hämärissä palokärjen toistuvaa huutoa ja kohta rummutusta,se oli aika jänskää.
Aika jatkuu ja elämä aina eteenpäin.

Kiitos hyvät ihmiset ja lukijat kommenteista edelliseen postaukseeni ja osanotoista ♥
Ajatuksen siivin niin monet kerrat teitäkin mietin.

Hyvää uutta viikkoa, kevättä ja iloa.