Blogger Widgets Blogspot Tutorial

torstai 30. huhtikuuta 2015

Ville ja Minttu

Vappuna pääseevät lintutarhasta hoidokit Minttu ja Ville myös lähilammelle jaloittelemaan ja uiskentelemaan sekä höyheniään hoitelemaan ja peseytymään.


Viime torstaina lähdin bussiasemalta (sijaistee lammen lähellä)
kohti Jyväskylää ja huomasin ,että ovatkin jo päässeet etuajassa ulos.


Kovin tuossa esiteltiin puhtaan valkoisia höyheniä ja  jopa teräviä hampaitaqn.
Päätin sitten 28.4 käydä kuvat nappaamassa, onkohan tuossa nyt "nokan koputtamista"?


Kevät on tullut lintutalollekin ♥
Iloista Vappua kaikille ihanaisille ihmisille.
Me lähdetään nyt mökille meidän pesue.
Terkuin
Seijastiina

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Harmaatako?

Hei kaikki Kivat ihmiset ja kiitokset arvontaan osallistumisesta ♥
Harmaa aamu, on tosi ankean näköistä kun katsoo ikkunasta.
Ei juurikaan ole oltu kameran kanssa liikenteessä yhtään missään ulkona.
Jyväskylässä vierähti tässä muutama päivä ja viikonloppu pikku Meaa hoitelemassa.



Päivänsäde vailla 10 kk ja jo tällävälin oppinut seisomaan eli parissa viikossa, mitä häntä aiemmin näin.
Sitä oli sitten ihmeteltävä ja ihasteltava kerrassaan ♥



Jyväskylässä oli välillä ulkona kaunistakin keliä, ja ihan lämmintä.
Illalla meni myöhään paluu Heinolaan, että ruokaa illalla syödessä, sitä laitettuani ,oli lähellä että totaalisesti nukuin ruuan ääreen pöytään.
Mutta vielä oli yksi tehtävä ennenkuin pääsi nukkumaan.
Eli arvonta!
Ja ei muuta kuin lippusia, lappusia tekemään.



Tänään hiukan levänneenä ajattelin alkaa leipomaan ja paistelemaan tuhteja lihapiirakoita.
Ja  iltapäivällä pikkuinen Mea ja äitikin sielä perässä tuleevat niitä maistelemaan.
Huomenna tarkoituksena lähteä ekaa kertaa talven jälkeen mökkiä lämmittämään, josko siellä tarkenee Vappua viettelee.
Tälläistä touhuilua ja olleena alankin aamun askareisiin.
Mutta ensin kerron tietenkin jo ehken monetkin jo odotelleet jotain.....
Arvonnan suoritti Mona käpältäen niinkuin aina ennenkin.
Niin ja mitä Monalle kuuluupi.
Leikkisä on edelleen ja kirkassilmäinen, täällä taas odottelee kovasti mökille pääsyä.




Dadadaa!
Kokeillaampas sitten vieläkö osaan linkittää...
Eli arvonnan on voittanut Emilie blogissa : Hurahtanut
Onnittelut Emilie kahdella arvalla olit mukana ja voitto tuli.
Ja tämä palkinnot kuvassa tulee sinulle.

Lupasin myös yllätysarvonnan ja onni suosi tälläkertaa :
Irmaa blogista : Elämää erimuodossa
Onnittelut Irma.

Paketit lähtee toivon mukaaan ennen Vappua siis voittajille.
Iloa ja Onnea päiviinne kaikille täällä pyörähtäneille.
"Kuvissa kalalokit tutuilla pesimäpaikoillaan ja härkälintu"
Kuvattu aikasemmin huhtikuussa / paikassa Heinola
Toivottavasti päivä tästä kirkastuu ainakin Vappuna.
T
SS 





sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Harmaana päivänä harmaita kuvia

Harmaa viileä keli jatkuu, mittarissa 3 astetta.

Mitähän tekisin tänään...
Välillä aikaa tyhjää on kun tytär ja pikku Mea ovat lähteneet.
Ja hiljaista, ei kuulu pienen ihmisen ilahtunutta naurua jostain pienestä tai ihmeellisestä asiasta.
Vaan aina on lähdettävä ,jonkun jonnekinpäin.
Himokselle meni pikku Meakin suuria mäkejä ihmettelemään ja emon niissä laskettelua.
Voi sentään.
Isokoskelot

Palataan sitten kevätseurantaan:
Kauppareissullamme täällä, mentiin tiputilannetta tutkimaan ja uusia lajeja on palannut pesänteko hommiin.
Isokoskelot näyttäävät olevan kovin varuillaan puskakyttääjästä.
Härkälintua en vielä odottanut, vaan kyllä se valkoposki härkis siellä oli myöskin.

Haapana

Kirkasta säätä odotellessa kuitenkin pistän kuvan haapanasta joka oli kovin kiireinen morsiamensa kanssa ja pikku räpylöin sotki kauemmaksi aina vaan.

Kalalokit


Kalalokkikin oli parinsa jo löytänyt ja tutussa paikassa kuten viimekin vuonna,
alkoi pesimähommelit.
                                                                                ♥
                                                                                ♥
Taidampa jatkaa nukkekotiprojektia koti se on saatava myös Mean pienille miniatyyreille valmiiksi.
Ensi viikolla saattaa olla loppuviikosta aika esitellä valmistunut pieni talo tarvikkeineen.

Ei tänään oikein ajatuksen siivin mieli lennä joten taidan alkaa vähän paikkoja järjestelee.
Iloa sunnuntaipäiväänne ja kiitokset kaikille täällä pyörähtäneille ♥

Arvontaan voi edelleen osallistua : Täällä 27.4 klo 16.00 asti.
Terkuin SS









keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Muista ♥

Hei kaikki ♥

Muistithan käydä edellisessä postauksessani osallistumassa arvontaan ?



Sääntöihinhän kuuluu, että arvontaan osallistuminen edellyttää vähintään kommenttia edelliseen päivitykseen.



Huomasin aamulla kun selailin blogiani alas asti, että tänään oli tullut täyteen 40 .000 katsojaa blogissani.
Eli kiitokset  kaikille täällä pyörähtäneille oikein paljon, ootte ihanaisia ♥
40 000 on ihan hyvä luku, kun olin täältä blogi maailmastakin poissa yli vuoden.
Päätin siis sen kunniaksi ja kiitokseksi siitä, järjestää arvontapäivälle 27.4 myös yllätysarvonnan.
Eli kaikkien arvontaan osallistujien kesken arvon yllätyspalkinnon.

Tässä esillä kuvassa palkinnot arvontaan, aamusella kävin vähän shoppailee olevinani.
Toivottavasti voittaja tykkää ♥


Muista, vain edellinen postaus on arvontaan varten ,myös lupaamaani ylläripalkintoon.




Ihanaa päivää kaikille ja iloa vaikka hiukan harmaata ja uhkaavan näköistä keli onkin ulkona.
Kuulemisiin ja näkemiin ♥
                       
" Herkkyys auttaa näkemään kauneutta siellä,
   missä muut eivät sitä näe,
   ja etsimään ilonaiheita asioista ,
  joita harva edes huomaa"

                          Janna Satri
                          Kirjasta : Herkän ihmisen tietokirja



Terkuin SS 


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Arvonta

Heippa kaikki ihanaiset blogiystävät ja täällä pyörähtäneet luonnon ihmiset ♥
Kiitos kommenteista ja olkaapa kuulolla jonkun aikaa ainakin.
Muuttolinnun tavoin kun nyt tässä palasin,kuten blogiystävä mainitsi aiemmin, taidampa pistää kevätarvonnan heti pystyyn tämän päivityksen myötä.
Kurkatkaapa kiltisti luettuanne tämä juttu ja lopussa kerron lisää :D



Maanantai on yleensä ankea päivä ja tuntuu että herätessä usein ihan muista maailmoista tullut.
Ainakin töissä ollessa.
Mutta yleensä se päivä lähtee käyntiin mukavasti kun saa herättyä ja otteen päivästä.
Maanantai oli täällä aamusta het niin kaunis, että silmiä hiveli sininen taivas ja vesi kanadanhanhien siinä uiskennellessa.



Olin ajoissa liikenteessä,kunhan sain itseni kasattua yön jäljiltä, en kuitenkaan liian aikaseen, koska tiesin perhosten lähtevän liikkeelle myöhemmin.



Sitruunaperhonen antoikin luvan kuvaamiseen tälläkertaa ja asettui kauniisti maahan.



Sinivuokot peittivät jo upeasti rinteet ja ihastuin violettiin kaunokaiseen.



Kyllä riittää mettä pienimmille kun kevättähdetkin olivat aukaisseet nuppunsa.

Pienet lehdetkin minulle tuntemattomassa puussa saivat lehtensä, ihanat uudet esille.



Näsiä myöskin tarjoaa mettään pikkuisille, vaikka muistakaa se on meille  ihmisille myrkyllinen.



Kevät sana hymyilyttää ♥
Oli ihan hyvä päivä eilen.
                                                                               
Tänään onkin jo normaali ,eli harmaa päivä.
Tytär kertoi aamusta het luntakin sataneen Etelä- Pohjanmaalla.
Huomenna  hän sieltä pikku Mean kanssa lähtee tulemaan tännepäin ja Mona palaa maisemiin myöskin ,parin viikon lomalta.
Tehdään tästäkin hyvä päivä, säästä ei piitata, tehdään sisähommia.

Näine mietteineni alampa sitten touhuta arpajaisia tässä.
Miten olis jos arvonta alkaa tähän päivitykseen kommentoimalla heti ihan ja siitä saa yhden arvan.
Ei tarvitse linkitellä ,mutta olisi kiva jos liityt lukijakseni ,saat siitä toisen arvan.
Arvonta päättyy 27.4  klo 16.00 koska pitäähän meidän päästä Vappu juttuja tekemään ajoissa.
Kerron palkinnosta myöhemmin, tämähän oli tälläinen spontaani arvonta kerta.
Minähän olen myös kovin spontaani eli tämä on ihan minua :D

Kiitos käynnistä ja osallistu ♥
Terkuin SS 









sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kevään ilo

Minä sitten nautin näistä  ihanista keväistä, jopa enemmän kuin kesästä,
vaikka olenkin kesänlapsi.
On vaikuttavaa kun luonto herää, muuttolinnut palaa, kun näen ensimmäisen leskenlehden.
Tänä aamuna koin ilon ensimmäiseksi linnun laulussa ja halusin avata ikkunan,
jotta kuulisin sen paremmin.
Olen rakastanut tälläisiä aamuja mökillämme, jossa peippo iloisella sitkatuksellaan minut herättää.
Nyt peippo laulaa myös täällä, jo, ensin varovaisesti, kuin sillä olisi säkeet hakusessa,
kohta jo tunnistettavan loppusoinnun kera.
Näin peipon viime viikon alussa ensimmäisen, laulaa se ei vielä silloin tohtinut.
Kuvaa en laita siitä ,se ei onnistunut, jouti roskakoriin.


Pistän kuvan närhestä, eilisellä kuvausreissulla näyttäytyi ja touhusi touhujaan minusta  oikeastaan välittämättä.
Näin eilen myös upean sitruunaperhoskoiraan lennossa kieppumassa, kadoten metsään.
Mutta suruvaippa antoi tutulla paikalla lentonäytöksen kieppuen ympärilläni, kuin tunnistaen ♥


Viimein laskeutui kuvaajan iloksi esiteltäväksi.


Mökkimatkalla tutulla pellolla olivat kurjet,
vaan koikkelehtivat kauemmaksi heti mokomat :)
Mutta aina kurkien näkeminenkin on vaikuttava hetki.


Kanadalaiset vilkuilivat minua ja jatkoivat syömistään samaisella pellolla.

Peippo on hiljentynyt hetkeksi, kai sillä on omia touhuja keväällä hyvinkin.
Minä jatkan kanssa kotihommia sisällä ja mietin miten rikas onkaan elämä kun osaa nauttia luonnosta ja sen pienimmistäkin olennoista ♥
Iloa sunnuntaipäivään kaikille täällä pyörähtäneille ja hyvää uutta viikkoa.
Terkuin SS


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kanadanhanhia

Huhtikuun alussa tulivat tutut kanadanhanhet ekat minullekin näyttäytymään.
Ja sananmukaisesti siis näyttäytymään.
Istahtin tuossa rantapuistoon penkille jos  jonkinlaisen pusikkokuvan niistä saan hätäisesti,
mutta tämäpä toinen kaveri nousi vedestä rantapenkalle ja siitä taapertamaan kohti, melkein syliin, parin metrin päähän jäi natustelemaan sitten jotain olevinaan maasta joss ei ollut pahemmin ruohoa edes.












Seuraili siinä takana tulevaan kaveriaan ja minua silmällä pitäen.
Liekköhän sama kaveri joka viimekin vuonna antoi kovin lähelle tulla, siinä mietiskelin.
Paljon muuttolintuja on palannut.
Naurulokit aikaa sitten yksitellen tipahteli aika ajoin virralle.
Kalalokki saapui myös tutulle pesimäpaikalleen.
Kevät on hyvää aikaa ♥
Hyvää lauantaita ja aurinkoista päivää! 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Melkein vuosi

Siitä kun viimeksi täällä kirjoittelen vuosi sitten on tapahtunut surua ja iloa.
Surustani jo kerroinkin aiemmin.
Tässä suuri ilon aihe joka jo on kohta iso tyttö ♥
Mea Sara Maria.


Heinäkuussa sai elämän valon kaunis tyttärentytär josta minä olenkin saanut uuden tarkoituksen elämääni.
Olen saanut seurata pienen ihmisen kasvua hyvin paljon läheltä ja kyllä hän on niin sitten ihana.
Olen saanut luvan julkaista kuvia ja täytyy tänne sitten myös laittaa tietenkin pikku prinsessastamme.


Mea jo siis yli 9kk on ja kohta lähtee varmaan kävelemään jossa meillä onkin taas ihmettelemistä.
Ensi viikolla Mea tulee taas mummoa tietämään ja touhutaan yhdessä ja ihmetellään maailman menoa.
Olemme alkaneet tehdä pikkuiselle nukkekotia joka on jo "harjassa" paria kattovalaisinta vailla.
Alusta loppuun tehty pikku talo aivan itse, muutamat huonekalut ostaen.
Tästä pitäskin lähteä varmaan joku päivä Lahteen shoppailemaan.
Nukkekoti messut 6.6 ainakin edessä Lahdessa :D
Saamme rauhassa laittaa pikkutaloa valmiiksi, kun eihän sitä ennen kolmea ikävuotta suositeltas likkaa talonpitäjksi alkaa.


Tässä kurkkaus makuuhuoneen sisustuksesta aluillaan.
Petivaatteet tein itse,sängyn ulkopuolella olevat tyynyt ostin.
Iloa päiväänne ja kiitos monista ihanista ja kannustavista kommenteista ♥
Palailen vierailemaan kyllä pian teillekin päin ,kun ennätän.
Tää lähtis nyt vähän bongailee kaike maailman tipuja. 




torstai 9. huhtikuuta 2015

Kevät





Sinivuokot aukaisivat 6.4 kukkansa.
Jo niitä odottelinkin.
Vaan kylmä on pitänyt nuput tiiviisti suljettuna.
Tokihan sitä pitää kukankin pitää koettaa pysytellä lämpimänä juuri maasta nousseena, ekana.
Eilen oli kova myrsky jonka varmaan monikin elävä sai tuntea luissaan ja ytimissään,
mutta tänään näyttää tuuli rauhoittuneen, hiukan.
Keli näyttää lämpimältä, vai luulenko vain?



Päätin, että jos alkaisin taas päivittämään blogejani.
Onhan tapahtunut paljon ihania juttuja.



Pariin omaani eli Seijastiinan mietteisiin en pääse omaan ,edes etusivulle, mutta kumma kyllä kirjoittamaan pääsin.
Luontohetkiä blogistani en pääse hallintapaneeliinkaan lainkaan.
En ole  blogia poistanut.
Liekköhän nuo ohjeet vanhoja kun ei onnistu niinkuin niissä neuvotaan?
Esim. Omat blogit osiosta en löydä kyllä mitään kohtaa, missä on poistetut blogit.

Eihän siinä, mutta jos   joku osaa minua ystävällisesti neuvoa, olisin kovin ilahtunut ♥


Nyt minä kuitenkin tuumasta toimeen tartun ja kerään kimpsut ja kampsut ja pyrähdän luontoon.
Näkemiin ja kuulumisiin rakkaat lukijat ja kiitos teille jotka olette pysyneet täällä tauostani huolimatta ♥
Ihanaa kevättä! 
Terkuin SeijaS

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Vuosi kuvina maaliskuu -14

Viimeinkin aurinko jaksoi hymyillä ja esitellä sinistä taivasta täälläkin, ihan koko päivän.
Kymijoenkin värjäsi kuvajaisillaan siniseksi kertakaikkiaan.
Lämmintä oli  suojaisissa paikoissa jopa ,että pelkäsin ekat perhoset pyrähtävän lentoon jostain.
Toivon ,että ne vielä kääntäisivät vaan "kylkeään", sillä varmaan aika moni tietääkin, 
mitä myräkkää on meille ennustettu tulevaksi.


Vuosi kuvina kuva, samasta paikasta yllä.
Lempi paikassani aurinkoisella, kävin tutkimassa jo mahdolliset ekojen kasvien alut.


Näsiä nuputtaa jo ja leppä kukkii.
Näsiän nuputukset saa odottaa aukeamistaan vielä...



Jäät irtoaa rannoilta ja pitävät ryskettä.
Ihana kevätpäivä, vaan huomenna kaikki on toisin, vai onko?

Upeaa kevätiltaa ja iloa synkistä takatalven ennustuksista huolimatta kaikille ♥




maanantai 10. maaliskuuta 2014

Joutsenet

Sunnuntai aamusta odotin aurinkoista, ei vaan paistanut näille kulmille.
Jokatapauksessa päätimme lähteä bongailemeen ja jäätilannetta katsastamaan Nyynäisten lahdelle.
Jäätä peitti ohut kerros suurimman osan järven selkää ,mutta joki oli vapaa,
ja hiukan rannoiltakin sulaa.
Paikassa näkee kesällä monen muuttolinnun pesintä touhuissa ja lintutornista voi tutkia tilannetta
vaikka kiikaroiden.



Kaksi laulujoutsenta lipui jokea pitkin sulalle ja siitä nuosivat jäälle sukimaan itseään.
Muita tulokkaita ei vielä näkynyt vaikka kevät harmaudesta huolimatta näytti ihan kuin huhtikuussa pitkälti oltaisiin.

Ensi viikonloppuna tehdään kevätretki toiseen suuntaan vähän pitemmälle.


Mutta sitä aurinkoa odotellessa toivottelen hyvää uutta viikkoa kaikille ja kiitokset kommenteista ♥

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Joko on peipposia näkynyt?

Hyvää huomenta ja antoisaa kivaa lauantaita.
Tänään taitaa olla koiranilma, kuten joskus on ruuhkattu sanoa.
Mistähän sekin sanonta tulee, eihän tuohon ilmaan edes koiruuskaan mene.
Sataa vettä ja räntää ja vaikka mitä.
Ajattelin tehdä sisähommia, vaihtaa lopuille viherkasveille mullat ,että pääsevät elämään kiinni.
Viime viikonloppuna katkaisin ylös asti verhotankoa kiertävän kohtalonköynmöksen ihan alas.
Nyt se jo tekee iloissaan uutta lehteä.



Eilen nautiskelin taas psylliumlettusista tälläkertaa makeanpuoleisista,
banaani oli säväyttävä lisä ja teen kyllä tänään uudestaan.
Ohje kiinnostuneille löytyy TÄÄLTÄ
Kurjan ilman kiusallakin ja sitä uhmaten kyselen joko on peipposia näkynyt?



Peippopojat tulee joskus jopa maaliskuussa livertelemään ja kujertelemaan meidänkin maille,kotikonnuille kaipaa mieli ♥
Eivät toki taida tälläisellä säällä matkustella juurikaan.
Mutta taitaa kovasti jo olla niillä matkakuumetta ja "laukkuaan pakkailla alkaavat".
Linnunlaulupuut jo täyttyy kaikenäänisistä lirkuttelojoista.
Kevennykseksi alla pari kuvasarjaa iha äly hauskasta sikajutusta Lue :(Omasta mielestä )



Iloista viikonloppua ja kiitos kaikille kommenteista edellisiin postauksiini ja sepustuksiin ♥


Ja tyttösille Hyvää Naistenpäivää ♥