Blogger Widgets Blogspot Tutorial

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Paluu


Kauan siinä meni, kun harhailin ja palasin takaisin lähtöruutuun.
Päädyin sitten uutta blogia kokeilemaan ja päivittelemään.
Vanhat blogit saa levätä rauhassa, nyt on uusien tuulien aika.
Ja eikun matkaan:



Kesä on ollut täynnä tapahtumia ja kesä on ollut kaunis ja lämmin.
Rusketusraitoja on varmasti saatu ja posket väriä, 
hellettä on ollut ja sadettakin sopivasti.
Mitä minulle kuuluu?
Mökin ja kaupungin väliä olen ravannut ja välillä käynyt hiukan muuallakin, 
mutta vain kotimaassa.
Terveys on mitä on, ei se siitä parane, mutta huumorilla mennään ja nautitaa pienistä asioista.
Mona kissa on kaverina taas ja hyvissä voinnissä on hännänheiluttaja muöskin, 
vaikka ikää on hänelle jo 13 v.




Tänään jälleen kerran Heinolassa jyrää!
Tapahtumahan on ilmaiskonsertti joka on täällä joka kesä ollut jo vuodesta 1985.
Väkeä oli kuin pipoa ja autoa torit, puskat ja paikkarit tupaten täynnä.
Minä kuuntelin kaverin kanssa toisel puolen jokkeen, ihan hyvin kuului sinnekin asti.



Että tälläistä tänään, tästä lähdetään liikkeelle taas blogimaailmassa,
toivottavasti tännekin joku eksyy vanha blogikaveri :)
Terkuin Ss

18 kommenttia :

  1. Ompa mukavaa kun alat taas blokkaamaan :) Saa katsella sinun hienoja kuvia. Mona on aina vaan ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajattelin, pitkän harkinnan jälkeen aloittaa, nyt taidan sittern facen pikkuhiljaa jättää :)
      Mona on aina ihku.
      Kiva kun tulit ystäväksi.

      Poista
  2. Mukavaa, kun tulit uudelleen tänne blogimaailmaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva täällä on olla, kiitos kun tulit ystäväksi jälleen :)
      Pitää vielä paljon tehdä töitä, että saan sivut mieleiseksi, paljon on muuttunut kaikki :)

      Poista
  3. Heipä hei! Kiva kun palasit ja millä kuvilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli ,kiva kun tulit ystäväksi :)
      No nii, katotaan miten tää tästä lähtee.

      Poista
  4. Vaude sinä teit ihan uuden ja raikkaan blogin:),niinpä seurailen miten kehittyy,jään oottelee uusia tuulia tänne,ihanaa Seijastiina!
    Voi monsterikin vielä niin söpönä,mukavaa alkavaa viikkoa sinulle blogin merkeissä:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina kun tulit ystäväksi :)
      Paljon on tekemistä, kun ei muista mitään ,yli vuoden poissa ollunna olen :)

      Poista
  5. Oikein mukava kuulla taas sinustakin ja Monasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit ystäväksi tännekin Sude :)
      Mukava myös sinusta on kuulla.

      Poista
  6. pannerin otsikko on ihana, linnun lauluna helähti ohi kesäinen päivä...tämä kesä on ollut oikein kaunis, lämmin ja monintavoin nautittava. syksyä kohti käy askeleet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostakin se kuvaus otsikko on bongattu, en muista mist itse pidin siitä, rakastan lintuja, myös otsikko viittaa siihen, mutta vielä työstän sivujani, ehkä otsikkokin muuttuu.
      Nyt en saa kuvaa otsakkeeseen ,aivan liian hyökkäävä iso kuva tulee aina.
      Kiitos, kun tulit ystäväksi :)

      Poista
  7. ihania kuvia!
    Niin se kesä hujahti loppusuoralle.
    Nauti elosta ja olosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarina ,ja kiva kun tulit kaveriksi :)
      Tässä vielä paljon säätöä on, en muista enää kaikkea, banneri kuva tuottaa varsinkin ongelmia.

      Poista
  8. Onpa upeita kuvia sinulla taas jälleen kerran tässä uudessa blogissasikin, ajattelin joskus että oletko lopettanut bloggaamisen kokonaan, ihan sattumalta löysin uuden blogisi, onnea sille ! itse olen monta vuotta pitäny tblogia,välillä olen väsynyt,välillä ajatellut että lopetan kokonaan,mutta uudet lukijat ja kommentoijat antavat aina sitä uutta tuulta purjeisiin. Hyvää loppu kesää ja syksyn alkua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Pepita ja kiva kun kävit pyörähtämässä ♥
      Niinhän se on, minä en väsy, mutta on paljon kaikenlaista muuta ollut ja uusia yhteisöjä missä "pyörin".
      Ihanaa kesän loppua ja kaunista syksyä sinulle myös ja kiitos.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥