Blogger Widgets Blogspot Tutorial

tiistai 20. elokuuta 2013

Kurre nimeltä Oravainen

Kesän pieniä ilonhetkiä on ollut minulla seurata tikkojen elämää ,kuinka isä huolehtii tarkkaan pienistä pojistaan ,emon vielä ruokkiessa pienempiä.
Tämä kaikki tapahtui mökkini pihan keskellä tammipuussa.
Mutta tikoista lisää joskus toiste.


Lisäksi ilokseni pihalla on muutakin vilinää riittänyt.
Oravia on kieppunut neljä pörröhäntää ,välillä kisaillen , välillä kipakasti äännellen toisilleen.
Nyt on kiirettä vikkelillä jaloilla.


Poikaset on saatettu maailmalle ja huomaan talvivarastojen jemmailun olevan täydessä vauhdissa.
Sinne tänne juoksennellaan ja koetetaan etsiä hyviä piilopaikkoja.
Joskus heitän pähkinöitä pihalle ja vähän omenaa, ne menevät tiuhaan parempiin suihin tai piiloihin.
Hauskaa minusta, (ei varmaan oravista) kun toinen kurre jo kaivaa kohta toisen piilottamaa makupalaa.


Joskus mietin, löytääkö ne koskaan piilojaan.
Naapurissa asuu kissa perheineen ihmis palvelijoineen, mietin onko katti päässyt verottamaan 
jo oravakantaa, kun nyttemmin enää vain kolme kurrea näkyy maisemissa.
Näissä mietteissä tämä päivä alkaa.


Kuu tais herätellä liian aikaseen, ajatukset siivin lentelee.
Taidan ottaa vielä nokoset.

Hyvää tätä päivää!

13 kommenttia :

  1. Ihanat kuvat kurresta. Kivaa olisikin seurata näiden pörröhäntien puuhasteluja oikein autiopaikalta.

    Hyvin kirkkaasti kuu mollottikin viime yönä taivaalla.:)

    VastaaPoista
  2. On siinä oikea malliyksilö, mikä pörröhäntä! Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
  3. Suloiset kurret, sadonkorjuu menossa niilläkin.

    VastaaPoista
  4. Veikeitä ja hienoja kuvia Kurre Oravaisesta. Niin se on, ruokaa tarvitaan ja talvivarastot on paras jemmata:)

    VastaaPoista
  5. On siellä sopöliinoja, kyllä niitä on mukava saurata:)

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kaikille kommenteista ♥
    Kova on vilinä aamusta iltaan pihalla.
    Mona kissa seuraa tarkkana kurrein touhuja, mutta en anna sen mennä lähellekään ja se muuten tottelee, varmaan ymmärtää puheen Mona :D

    VastaaPoista
  7. On ne vaan niin symppiksiä:)

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat oravasta :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Sussi ja Ronja Ryövärintytär ♥♥

    VastaaPoista
  10. Oravien puuhasteluja on mukava seurata! Vanhempieni talossa heitä asuu vuokralaisina ja joka päivä tiettynä kellonaikana he tulevat tutkimaan päivän ruokalistaa niin tottuneina siihen, että aina jotaki saavat, pikkuisen leipää, siemeniä, omenaa, mitä milloinkin..

    Hieno kuvasarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin, ollapa omakotitalo,mutta minulla mökki, missä näitä juoksentelee, en uskalla kovin syöttää, etteivät totu kun en talvella käy täällä.
      Ihania ne ovat ,yksi on aika rohkea, antaa tulla parin metrin päähän :)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥