Blogger Widgets Blogspot Tutorial

perjantai 23. elokuuta 2013

Lisää oravia

Tulin juuri maalle, ei muuta kuin mökin lämmitykseen, asteita sisällä vaan +14, 
aika viileetä etten sanoisi.
Ulkona kuitenkin aurinko alkaa hiukan lämmittää, luulen niin ja uskon kun kerta säätiedotus niin sanoi, että lämmittää ,lämmittää se päivällä.
Tässä tupaa lämmittäessa pitää istahtaa hetkeksi ja kertoa, 
kuinka veikeä vastaanotto komitea oli pihassa.


Viisi oravaa juoksenteli sinne tänne ja yksi rohkaistui melkein täysin ja oli juosta syliin.

Alimmassa kuvassa on malja, joita tein ja laattoja puutarhaan.
Oravat saa tuoretta vettä.
Ja kovasti näkyy kurrea janottavankin.


Maljat ovat kovassa käytössä, toisessa kylpee helteellä linnut ja vettä ei tarvitse juoda rapakoista,
eikä niitä varmaan helteellä edes ollutkaan.
Idean raparperin lehti maljoihin sain lukijaltani Irmastiinalta.
Monta vuotta siihen menikin ,ennenkuin sain maljat ja laatat tehtyä.
Mutta sellasta se on toisinaan.
Nyt pököjä pesään, saunapuut kantamaan ja illalla kylvetään, eikös joo?

                                                Hyvää viikonloppua Ystävät 
                                                                       ♥

26 kommenttia :

  1. Ihanassa seurassa saat viikonloppuasi viettää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mukavaa on seura, vilistäjiä piha täynnä :D

      Poista
  2. Kivat kurret sulla siellä seurana!
    Sentään sait tehtyä tuon raparperimaljan, minulla se on edelleen...vaiheessa :)

    Oikein leppoisaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ovat kurret, pitää vaan pitää kissaa eli Monaa silmällä ettei ala jahtaamaan kurreja.
      Joo sain tehtyä ja muutaman laatankin.

      Poista
  3. Beautiful photos, what a sweet squirrel!
    Have a wonderful weekend :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Hilde.
      Have a wonderful weekend you too :)

      Poista
    2. Ihania vieraita, tuollaisia ei ihan joka päivä näekään:))
      Oikein leppoisaa ja hyvää viikonloppua sinulle, Seijastiina.♥

      Poista
    3. Täällä heitä näkyy, tule tänne :D
      Kiitos samoin :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ne ovat veitikoita, sinä tiedät :D
      Kivoja kavereita.

      Poista
  5. ♥ Oi,miten ihania kuvia oravista! Mulla on raparperilehti-malja myös, mutta en ole vielää huomannut yhtäkään kylpijää tai juojaa, vaikka olen kovasti odotellut. No, ehkä linnut / oravat sen joskus hoksaavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravat aina niin ahkeria olevinaan :D
      Täällä on heti otettu käyttöön malja, kun sain heinäkuussa tehtyä.

      Poista
  6. Ihana kurret!
    Linnut meilläkin maljassa uivat kesällä...jopa tikka...:)

    VastaaPoista
  7. Mukavia mökkikavereita sinulle :)
    Makoisia löylyjä, mukavaa mökkioloa viikonloppuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunaan kohta vesi lämpeemään, siitä se lähtee, harmi kun ranta on pellon päässä,mutta ei se haittaa, kun on tottunut :D
      Kiitos!

      Poista
  8. Kylläpä ovatkin söpöjä,kivaa niitä on seurailla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat sellasia velikultia ,kivahan niitä on seurailla :)

      Poista
  9. Ihania kurreja ja taas niin hyvät kuvat!
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja oraville:)

    VastaaPoista
  10. Ihania kurreja,hauskaa seuraa.Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  11. Kylläpä onkin suloisia kavereita siellä, ihanat kuvat niistä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Ei voi olla totta! Mahtavat kuvat! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥