Blogger Widgets Blogspot Tutorial

tiistai 13. elokuuta 2013

Päivän ajatukset lentää siivin

Synkillä pilvilläkin on kultaiset reunat.
Pidän pilvistä
uhkaavista, tummista, muhkurapilvistä, kermavaahtopilvistä,
kukapa ei niistä pitäisi.
Joskus metsästän kameran kanssa pilviä, missä satun olemaan,
tai sitten koetan lähteä niitä tosiaan etsimään, kun näen taivaalla.
Ei pilvistä enempää, sillä nyt alkoi aurinko paistaa.



Päivittelen ja ihmettelen tässä suloisia neidonkorentoja,
kuinka minä niitä juhannuksesta asti  olen koettanut etsiä puroilta, joensuista .....
Sitten piti käydä näin, kuin aina, kun on siivekkäistä kysymys kohdallani.
Eräänä päivänä ihan muissa tarkoituksissa menin lammelle katsomaan onko tavitipua näkyvissä.
Sitä ei näkynyt, mutta upea sininen neidonkorento tupsahti viereeni nokkoselle.
Siinä se sitten minua  tuijotti ja sanoi, alahan siitä nyt kuvata, ettet tänä kesänä ilman kuvaani jää.
Ja se kieppui ja siirteli itseään kuten valokuvamalli konsanaan ja antoi kuvata.
Tapaus on jäänyt mieleen, kun se ei ollenkaan pelännyt vaikka minäkin siinä kääntyilin.



Palataan tähän päivään muistoista.
Sitruunaperhosista hiukan.
Kieppuen, keijumaisin siroin lennoin lepattelee keltaisissa kukissa sitruunaperhosia.
Nekään eivät paljon minusta perusta,
kieppuuvat, lieppuuvat sinne tänne uuden kukkapenkinkin ylitse:
Jokohan olis punatähkät auenneet?
Ei ne ole  vielä...




 Ensimmäisessä postauksessa muuten, tässä blogissa on siis harvinaisuus jonka ilokseni
täällä mökillä näin ensimmäistä kertaa, eli isonokkosperhonen.
Tavallisia nokkosperhosia en taas olen täällä nähnyt, ne ovat kadonneet kokonaan täältä.

Nyt tää lähtis vielä ulos, punalatvoissa on kohinaa, ainakin 4 neitosta, lisäksi kun katson ikkunasta ,tässä samalla, kieppuu suruvaippa, herukkaperhonen ja amiraali.
Näistä minä tulen iloiseksi.
Ihanaa päivää ja iltaa kaikille lukijoille ja Ystäville!
Terkuin Ss









14 kommenttia :

  1. Ihanaa, kun olet taas täällä, uuden blogin siivin! :)

    Niin kauniit kuvat ja runo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ajattelin ,että jotain uutta, mutta sitä uutta ei kuitenkaan synny, eli samanlaista, eli valokuvia ja tarinoita.
      Kiva kun tulit ja vielä kaveriksi, kiitos :)

      Poista
  2. Kyllä on hyvin kauniit kuvat,täällä on vähän näkynyt perhosia,tai sitten en ole huomannut niitä,taitava kuvaaja olet.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, taitava en ole mielestäni, rakastan perhosia ,ja kyllä niitä on näkynyt ,kun vaan aurinko paistaa :D

      Poista
  3. Onpa siellä perhosia:) meillä ei ole juuri tänä kesänä näkynyt, jatkuva tuuli ollut haittana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä tänäänkin kun vähänkin paistoi aurinko, niitä kieppui tuossa uudessa kukkapenkissä.
      Punalatvat houkuttaa.
      Pitää katsoa kuvat ,mitä niistä tuli, kun seisoin kauan ja koetin kuvata niitä taas .)

      Poista
  4. Sitruuna ja lanttuperhosten tansia kukilla on ihana seurailla, mutta tuo neitonen on aivan huippu. Upea kuva. Iloa perhospäiviisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neitosia oli tänään 4 kipaletta punalatvoissa, niistä ne tykkää.
      Mitä kesä oliskaan ilman perhosia.
      Kiitos, iloa niistä saakin :)

      Poista
  5. Oi kun kauniit kuvat :)

    VastaaPoista
  6. Niin kaunista, kuten sinulla on aina!

    Pilviä on mukavaa seurata, kaikenlaisia hahmoja niissä näkee, ainakin jos on hyvällä mielikuvituksella varustettu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilviä on mukava seurata, uhkeat muhkurapilvet saa liikkeelle ja koettamaan saada uusia kuvakulmia.
      Paljon olen kesällä niitä kuvannut, osa mennyt roskiin, osa muissa yhteisöissä :D

      Poista
  7. Pilviä on todella hauska seurata. Täällä olikin todella mustia pilviä tänään.
    Ihanat kuvat täällä taas. Silmä näissä lepää.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen iltapäivällä oli kaunis ilma, nyt sataa, sataa kovasti.
      Kiitos, kuin myös sinulle Sylvi.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥