Blogger Widgets Blogspot Tutorial

torstai 24. lokakuuta 2013

Ihastuttava naakka

Minä pidän myös naakoista kovasti, kuten puluista ja kaikenmaailman linnuista.
Kuopiossa en muista että niitä oli koskaan kun siellä asuin eikä Keski -Suomessakaan.
Kun muutin tänne jokunen vuosi sitten, en voinut olla ihastelematta kauniita naksuttavia  lintuja
jotka pyrähtivät jostakin yhtäkkiä pihalle tepastelemaan.



Kuten kanadanhanhetkin oli minulle uutta ja vallan ihastuttavaa,
joten en lainkaan ymmärrä ihmisiä jotka niitä vihaa.
Rannat kuulemma sotkee, noh, eipä tuo" kanadalainen tipu" ymmärrä ettei siellä uimarannalla saa olla eikä sotkea.
Kerran tulikin melkein väittely rannalla erään ihmis miehen kanssa, kun olin hanhia kuvaamassa.



Mutta se siitä, ei sen enempää, pysytellään nyt naakoissa.
Naakat ovat myös kovin sosiaalisia ja herttaisia naksuttajia.
Sinisilmäksi minä niitä kutsun.
Tiesitkö ,että naakka kihlautuu 8 kuukauden iässä ,vaikka on sukukypsä tavallisesti vasta noin kahden vuoden ikäisenä ja pari pysyy uskollisena koko elämänsä ajan.



Minusta on kiva katsella joskus rauhassa naakkojen touhuja, ja tietenkin kun kuvaa,
tahdon tuntea kohteen vielä paremmin, siksi haen siitä tietoa paljon.
Naakat ovat myös oppivaisia ja viisaita lintuja, linkissä tietoa naakoista :
Tarinaa naakoista
Tälläistä tänään sadepäivänä, räntää ja vettä tullut ja kostea on keli.
Naakkakuvat  ei todellakaan ole tälläisenä harmaana päivänä otettu vaan aiemmin.

Iloista pirteää uutta päivää kaikille täällä pyörähtäneille ja Tervetuloa uudet lukijat ♥




33 kommenttia :

  1. Siivekäs katselee hieman epäillen...!
    Mitähän se meinaa...?
    Mainiosti kuvasit - hieno mallikas - 'Vaakku'.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat naakasta, etenkin tuo kakkoskuva kolahti.
    Iloista torstaipäivää...harmaudesta huolimatta!

    VastaaPoista
  3. Komea kaveri! Meilläpäin on muutaman vuoden sisällä syntynyt oma pieni naakkayhdyskunta. Kaupan tulo alueelle toi lisää varislintuja.

    VastaaPoista
  4. Eilen kun kävimme ruokakaupassa aivan järjettömän iso naakkaparvi lenteli parkkipaikan yllä. N. 200 lintua ainaskin samassa porukassa. Tuli kyllä vähän yksi elokuva mieleen....No, minäkin tykkään linnuista, En ymmärrä harakkavihaajia esim. Minusta ne ovat tavattoman kauniita lintuja. Samoin naakat ja variksetkin! Kanadanhanhia kävin kuvaamassa pari kertaa uimarannalla kesällä ja sain yhden äiti-ihmisen suurinpiirtein kasvoille huutamaan niiden paskomisesta ja huusi kuvaamaan siis niitä kasoja!!

    VastaaPoista
  5. Very good captures, Seija - I like the expression in the first photo - intense and very intelligent.

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat naakasta. Meillä ei ole naakkoja näkyny, vaikka niitä on paljon noin 10 km päässä. Tuo toinen kuva on mainio :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuvat naakoista! Enpä tiennytkään niiden olevan pariuskollisia.
    Meilläpäin on naakkayhdyskunta kasvanut tosi suureksi ja hauskoja seurattavia ovat:)
    Hyvää torstaita Seija!

    VastaaPoista
  8. ♥kuvasi ovat niin uskomattoman ihania! Tykkään tyylistäsi paljon!

    VastaaPoista
  9. Hienot kuvat naakasta,kakkos kuvassa niin kauniisti poseeraa, mukavaa toistaipäivää sateesta huolimatta:)

    VastaaPoista
  10. These are very close and good photographed....i like this post.

    wish you a lovely day

    Greetings, Joop

    VastaaPoista
  11. Naakkoihin en ole perehtynyt, puhutaan, että kirkojen torneissa ne asustavat..;)
    Lienekkö naakka esimerkki ihmiselle uskollisuudessa?
    Kiitos postauksesta, Seija, ja hyvää loppuviikkoa sinulle:D

    VastaaPoista
  12. Mä tykkään myös naakoista, jotka ilokseni ne ovatkin lisääntyneet meillä päin.
    Ennen niitä ei ollut, kuin kauempana, mutta nyt käy joskus jokunen aina silloin tällöin puutarhasammekin.
    Mun mielestäni se on sympaattinen lintu ja kauniskin, kun sitä tarkasti katsoo.
    Sillä on kauniit siniset silmät, joilla se katsoo tosi tarkkavaisesti!
    Hyvää loppuviikkoa sulle!

    VastaaPoista
  13. Wow...marvelous shot !! Great work :)

    Best regards

    VastaaPoista
  14. Yhdyn sanoihisi. Ihastelen kuviasi. Täällä paistaa nyt aurinko.

    VastaaPoista
  15. Naakat on jotensakkin aivan symppiksiä lintuja :)
    Niissä on jotain erityislaatuista....

    Kiitos kivasta postauksesta.

    Rauhallista torstai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  16. Hyviä kuvia naakoista. Fiksuna ja varovaisena lintuna se usein huomaa, jos sitä kuvaa ja lentää pois.

    VastaaPoista
  17. Eko¨
    Sirpa
    Ercotravels
    Sussi
    Tillariina
    Rick
    Kirsti
    Minttuli
    Riitta Sinikka
    Ritva
    Joop Zand
    Babs Helferich
    Aili Mummo
    Harakka
    Irmastiina
    Kuvittelija
    Timur
    Hanna
    Saraheinä
    Kiitos paljon mielenkiintoisista kommenteista kaikille teille ♥
    Nykyään naakat asuvat myös kerrostalojen kattojen raoissa.
    Paljon torneja ole..:)
    Hyvää torstai iltaa.

    VastaaPoista
  18. Hienot kuvat. Siis tosi hienot! Naakat, kuten muutkin varislinnut ovat todella hienoja lintuja.

    VastaaPoista
  19. Kiitos kuvista, naakat ovat hyvin sosiaalisia ja viisaita lintuja.
    Mukavaa torstista !

    VastaaPoista
  20. Itse asiassa naakkakin on kaunis lintu, ainakin kauniisti olet sen kuvannut, myös muutkin linnut ,meillä ongelmana on olleet naakat tuolla Tuomiokirkon katolla, torillahan niitä on paljon.

    VastaaPoista
  21. Kauniit kuvat olet naakasta saanut :)

    VastaaPoista
  22. I like your blog and your pictures because I love birds :)
    Greetings from Poland

    VastaaPoista
  23. Naakalla on vähän sellainen häijy katse, pelottavakin :) Meillä naakkoja on ihan kiusaksi asti, vievät talipallot ja syövät Keisarin ruuat jos ruokitaan ulos. Naakat veivät minun tekemän keramiikka munan risupesästä, hermostuivat kun eivät saaneet useampia pysymään nokassa. Kaikki linnut ja eläimet ovat omalla tavallaan viehättäviä ja kaikilla on oma tehtävänsä, nyt ei kyllä tule yhtään naakan tehtävää mieleen :D

    VastaaPoista
  24. Kyllä noita naakkoja on nykyään täällä Kuopiossa ihan vaivaksi asti. Ovat todella röyhkeita vai mitä sanot tästä postaukseni naakasta? http://lepoland.blogspot.fi/2013/06/naakan-napostelut.html

    VastaaPoista
  25. S.Willberg
    Liirun
    Pike
    Marru
    Ela
    Tuula
    Dirk Rosin
    Pasi Lepola
    Kiitokset kaikille mielenkiintoisista kommenteista ♥
    Naakat on kyllä mainioita.
    Pasin naposteluita pitää käydä katsomassa seuraavaksi :)

    VastaaPoista
  26. Gracias por compartir este maravilloso blog

    Blog donde la Naturaleza nos enseña la bellaza natural de la vida..Gracias por compartir

    Desde España CON CARIÑO VICTORIA

    VastaaPoista
  27. Upeat kuvat naakasta. Meillä noita on parvittain, mutta ovat täällä maalla kovin arkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös paljon ja jokapuolella, minusta ihan kivaa ♥

      Poista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥