Blogger Widgets Blogspot Tutorial

maanantai 21. lokakuuta 2013

Yksin

Minulla oli eilen mukavia vieraita Keski-Suomesta missä asustelin ennen kun tänne päädyin etelämpään viisi vuotta sitten.
Siinä kauniin päivän kunniaksi kierreltiin tietty lintutalot, ankkalammet ja siltojen allakin käytiin.
Kyllä vieraat tykkäsivät maisemista.
Lammen joutsenet viehätti valokuvausta harrastavaa ystävääni.
Mutta ajeltiin sitten siinä vielä ja rantauduttiin Kymen rantaan.



Sydän aivan särkyä meinasi meillä kerrassaan nuoresta joutsenesta.
Yksinäisestä polosta.
Onko nuorukainen joutsen laumasta jälkeen jäänyt heikompi vai mikä on yksinäisen tarina,
sitä mietimme.



Kova talvi on tulossa.
Toki Kymellä on talvehtinut joutsenia ,vaan tämä on niin nuori ja yksinäinen että toivoisi melkein sen lähtevän pois, tai löytävän kaverin.
Eikä vaikutakin surulliselta? 



Koskettavaa on mennä talvella pakkaspäivinä joelle kun mittarissa näyttää -25 tai enemmänkin
ja katsella talvehtijoita.
Tosiasiahan on oikeesti, että joutsenilla on erinomainen lämpöjärjestely, mutta sittenkin....
Aurinko paistoi kenkusti oikeelta melkein vastavaloon kuvat, mutta olihan nämä julkaistava.
Että tälläisiä tunnelmia eilen näköjään herkällä päällä.

Hyvää uutta viikkoa hyvät lukijat ihanaiset ♥






65 kommenttia :

  1. Ei tuo taida enää lähteä pois. Saitte lemmikin talveksi....
    Mutta totta, näyttää surulliselta, vai onko se vain ihmisten luomaa mielikuvaa.
    Tulee aina mieleen että kuinka ihmeessä talvehtivat linnut tarkenevat kovassa pakkasessa ja vieläpä vedessä.
    Hyvää maanantaipäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida yksin osata nuori matkata.
      Näin on ,mutta kuitenkin oikeasti, joutsenilla taitaa olla erinoimainen lämpöjärjestely ja kestää jonkun verran pakkastakinm,muistelen.
      Tosiaan se taitaa olla mielikuvaa ihmisellä, että näyttävät surullisilta, vaan kuka tietää, kai ne ainakin kaipaa lähitovereitaan.
      Kiitos Orvokki.

      Poista
  2. Totta, tämä kyllä näyttää surulliselta. Toivottavasti löytää kaverin jonka kanssa jatkaa matkaa :) Mukavaa maanantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se lenteli joen ympärillä paikasta toiseen ihan yksin :)
      Kiitos Kirsti.

      Poista
  3. Totta tosiaan, surulliselta se minustakin näyttää. Toivottavasti se löytää jossain vaiheessa parinsa eikä jäädy talvella. Kiitos kauniista kuvista, Seija, ja mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe :)
      Yksinäinen ,ei joutsen halua yksin olla..toivotaan että kaveri löytyy.

      Poista
  4. No voi toista, mukavampaahan talvea ois viettää ystävän kera...
    Onkohan joitain "yhdistyksiä/alan ihmisiä" mihin vois ilmoittaa... vai antavatko vaan olla, ilman mitään ylimääräistä ruokintaa tai muuta "holhousta"?!

    Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Marru, on meillä lintutalo ja tarhat, siellä varmasti huolta pidetään myös Kymijoen linnuista ja tarkkaillaan.
      Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Ihanat kuvat nuorukaisesta. Totta, surullinen taitaa olla, missä vanhemmat? Toivottavasti selviää talven yli ja löytää seuraa.
    Hienoa viikkoa Seija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näkynyt muita joutsenia, kauan aikaa seurattiin tuota, joen varrelta toiselle.
      Kiitos kommentista Minttuli.

      Poista
  6. Kauniisti kuvasit tämän nuoren joutsenen. Toivottavsti talviaika sujuu hyvin.
    Aurinkoista maanantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoinen oli kin päivä ,viilee ja kaunis, kiitos Sirpa.

      Poista
  7. Onpa surullisen erikoista. Yleensä joutsenet eivät poikasiaan jätä. Toivottavasti talven aikana pysyy vedessä sulia kohtia.

    Monet kerran on saanut lukea poliisin tai palokunnan pelastamista joutsenista, kun vedet ovat jäätyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ihmettelin ja mietin, ei ne jätä ylleensä lapsiaan, mikä lie tarina tuossa, en tiedä...
      Onneksi Kymijoki täällä pysyy osin sulana..ja lintutarhalla ollaan valppaina talvisin, juuri näitä varten.
      Kiitos kommentista Sussi.

      Poista
  8. Voi poloista. Selvästi on surullisen näköinen. Jos Suomeen jää, toivottavasti selviää talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä siitä huolen pitää ,jos meinaa nääntyä, meidän hyvä lintutalon Olli Vuori.
      Kiitos kommentista Irmastiina.

      Poista
  9. Kyllä nuo joutsenet näyttävät selviävän kylmissäkin oloissa, jopa Lapin jokien sulapaikoissa. Jospa tämä yksinäinen löytäisi seurakseen muita talvehtivia joutsenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä ne pärjää, sitä vaan miettii, miksi se on yksin.
      Kiitos kommentista Seita.

      Poista
  10. Voi raukkaa, selvästi se näyttää surulliselta. Toivottavasti vielä löytyy kaveri, joka auttaa sitä suunnistamaan etelämmäksi lämpimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta ja että näin käy.
      Kiitos Sude kommentista.

      Poista
  11. These are so nice photos....marvelous !

    Have a nice week

    Best regards :)

    VastaaPoista
  12. Sinulla oliki kiva sunnuntaipäivä hyvien ystävien keraa. Kauniita joutsen kuvia sait kuvaan Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, ihan mukava päivä sunnuntain.
      Kiitos sinulle Irma kommentista.

      Poista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Tuo näytti todellakin surulliselta jäätyään yksin,orpona katteli ympärilleen,ihan sydäntä särki katella yksinäistä vaeltajaa,mutta kiitos Seija oli jälleen kiva nähdä ja kierrellä kanssasi :),palataan taas tässä,kunhan keretään,ainakii enskeväänä.Mukavaa alkanujtta viikkoa ystis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin toisen kommentin, kun oli kaksi samanlaista.
      Keväällä täällä virralla voi nähdä taas muuttajia, vaikka mitä jos hyvin käy.
      Kiitos Tansku ystis ♥

      Poista
  15. Kauniit kuvat yksinäisestä nuorukaisesta. Haikea kirjoitus, kauniita aatoksia.

    Ehkäpä tälläkin yksinäisellä joutsenella on jokin tarkoitus....? Luonto on kaunis ja julma, iloinen ja haikea, lämmin ja kylmä...aina sitä ei voi heti ymmärtääkkään.

    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle kera monenmoisten ajatusten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina voi ymmärtää luonnon tarkoitusta, näin on, puhut asiaa Hanna, kiitos siitä :)

      Poista
  16. Voi toista vähän surulline,muuten hyvä kuva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vähän haikeen oloinen joutsen ,kai se ikävöi toista ,kun ovat luotu nuokin elämään vähintään kaksin.
      Kiitos Ritva.

      Poista
  17. Mitenkähän suurella todennäköisyydellä tuo talvesta selviää. Jotenkin surkealta näyttää minunkin mielestä. Lintutalossa pitäisi joskus poiketa, se on Heinola komeaa seutua muutenkin. Oma reissuni siellä viime kesänä oli vain kovin tiivistahtinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen ja uskon, että jos se tänne jää ja alkaa näkyillä talvella, lintutarhan työntekijät siitä pitää huolen.
      Täällä ruokitaan myös sorsia tuossa joella ja siinä se saa sapuskaa, ja pääsee sisätiloihin jos näyttää huonolta..jos kiinni kukaan saa.
      Tervetuloa Heinolaan ja kiitos kommentista JPK :)

      Poista
  18. beautiful photos. Wish a good week.
    regards Babs

    VastaaPoista
  19. Very good photographed.......i like it Seija.

    Greetings, Joop

    VastaaPoista
  20. Hienot kuvat. Toivottavasti joutsenella menee kaikki hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joutsen pärjää tai löytää kaverit.
      Kiitos S.Willberg.

      Poista
  21. ♥oi,miten koskettavat kuvat!♥♥ ja teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Riitta Sinikka ♥
      Onhan tää vähän haikee...

      Poista
  22. Voi joutsenressua:(
    Voi menehtyä, jos tulee ankara talvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tai sitten siitä huolehditaan, muistakaa meillä on täällä ihana lintutalot, missä huolehditaan ja työntekijät varmaan auttaa myös tätä poloa tarvittaessa.
      Kiitos kommentista Aili mummo ♥

      Poista
  23. så fine bilder av den flotte fugl!

    VastaaPoista
  24. Voi kurjuus joutsen ressukkaa...
    Kyllä kylmä tulee, sen tietää ja yksin vielä.
    Sääliksi oikein käy noita lintuja, jotka ovat jääneet tänne kylmään jostain syystä, eiköhän ole vielä kunnolla osannut lentää, kun muut ovat jo lähteneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä mikä on syynä että yksin on, toivottavasti kaveri löytyy.
      Kiitos kommentista Harakka.

      Poista
  25. Voi Seija miten kauniita kuvia sinulla on joutsenista!
    Yksinäinen joutsen kuulostaa
    surulliselta, onneksi teillä Heinolassa on
    lintutalo ja siellä henkilöitä, jotka huolehtivat ♥
    Yksinäisyys on ikävää myös eläimillä niinkuin meillä ihmisilläkin.
    Jonkun pitäisi huolehtia.

    Kaikkea hyvää uudelle viikolle Seija ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, onneksi meillä on lintutalo, josta varmasti näitä aina pidetään silmällä.
      Kerran minäkin sinne ilmoitin talvella isokoskelosta ja lupasivat tarkkailla.
      Kiitos Kirsti ♥

      Poista
  26. Nyt kyllä kostui silmät, jos onkin oikeasti ihan yksin ja pakkaset tulossa. Mitenkähän ressun käy, jotenkin surullisen näköinen kaveri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin sellasta, me ihmiset ollaan huolestuneita, toivottavasti se pärjää, tai on jo mennyt lämpimimpiin seutuihin.
      En ole kerennyt käydä katsomassa, näkyykö vielä..
      Kiitos Tuula kommentista.

      Poista
  27. Voi kun surulliseta näyttää.
    Toivotaan sille kaveria. Jospa vielä joku ryhmä on lähdössä etelään että pääsisi mukaan.
    kerrohan sitten jos löytää kaverin.
    Mielenkiinnolla odottelen. ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon, että tulee muita lepäilijöitä ja pääsee mukaan :)
      Kiitos kommentista Sylvi.

      Poista
  28. Koskettavan kaunis postaus.

    Pitkälle talvea varmaan pärjää.
    Toivottavasti Kymen rannoilla riittää sulaa vesistöä missä joutsenen asustella talvella.
    Jollei, silloin ihmisen apu on tarpeen.
    Muistan tapauksia, että on joutsen käyty ihmisen huomiin järven kokonaan jäätyessä.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tänään on lämmin päivä, mutta talvella on toisin.
      kyllä täällä viime talvenakin oli pariskunta, mutta ei näin nuoria.
      Kyllä sille apua tulee jos noin käy.
      Kiitos mielenkiinnosta Liplatus.

      Poista
  29. Voi ihme, kun lähtisivät lämpimille vesille,ja palaisivat iloksemme kevään saapuessa.
    Toivotaan, että tämä ihanainen lintumme selviää talvesta, kuten me kaikki .
    Kiitos ihanista kuvista Seija ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri Marimeri, kuten kauniissa laulussa lauletaan, Veskun Lapin kesässä ♥
      Kiitos sinulle.

      Poista
  30. Beautiful sad swan. I hope he finds a friend or flies south for the winter.

    VastaaPoista

  31. Nice picture. I have rarely seen such birds. Congratulations

    Greetings from Poland

    VastaaPoista
  32. Koskettava tarina ja kuvat nuoresta joutsenesta. Toivottavasti siivet kantavat etelään vielä ennen tosi pakkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pasi kommentista, toivataan niin, eli toivon siis etten enää sitä näe... niin sitten kaikki on hyvin tässä tapauksessa.:)

      Poista
  33. Lovely duck and beautiful picks.. Congrats..

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥