Blogger Widgets Blogspot Tutorial

torstai 14. marraskuuta 2013

Vuosi kuvina : Marraskuu 13

Sain Kaisa Reetalta mielenkiintoisen haasteen joku aika sitten.
Ideana on kuvata vuoden kiertoa: Sama maisema kuvataan samasta paikasta kuukausittain
ja lopuksi kerätään yhteen kokoelmaksi.
Kiitos Kaisa Reetta ♥
Tänään päätin siis lähteä etsimään mielenkiintoista kohdetta vaikka jo alkoi iltapäivä hämärtyä.
Rakkain paikkani olisi ollut rautatiesilta, blogissani josta jo useita kuvia onkin.
Mutta en siitä tälläkertaa kuitenkaan.



Päädyin Jyrängön kaupunginosaan ja rannoille minne aina kaikkein eniten askeleeni johtaa.
Siis laiturille astahdin ja kokeilemaan miltä näyttää maisemat tänään.



Onnekseni tämä kohta joesta oli aika tyyni, joten sain kuvajaisiakin hiukan mukaan.
Tämä paikka on hyvä, en tarvitse enempää etsiä.
Eka kuva vois olla se varsinainen haasteen kuva, eikös niin?



Ajattelen jo, miltä täällä näyttää kuukauden päästä tai keväällä.



Tämä ranta varmaan jäätyy tästä kohden pakkasella,
vaikka Kymenvirta virtaa talvellakin avoimena.
Pidän näistä punaisista rakennuksista ♥
Ilmeisesti ne ovat Jyrängön asukasyhdistyksen rantasauna ja tupa ,ainakin joskus ollut.
Viime talvena otin kuvia ekaa kertaa täällä kun innostuin HDR kuvista ja paikalla satunnainen ohikulkija tiesi kertoa vähän punaisista majoista.



Viimeiseksi kuvani siis viime talvelta, HDR kuva.
Elikkä kuulimisiin tällä paikalla kuukauden päästä.
Haastan mukaan kaikki kiinnostuneet tälläkertaa!

Kiitos mielenkiinnosta lukijoilleni toivottelen ♥
Leppoisaa iltaa ja kiitos monista kommenteista edellisiin postauksiini.

63 kommenttia :

  1. Mielenkiintoinen ja kaunis paikka tosiaan. Idyllinen punainen tupa - kuin kesämökki - ihan siinä joen partaalla ja kuitenkin kerrostalon kupeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, kerrostalo aluetta lähellä, siksi en rajannut kerrostaloa pois, että voi nähdä, miten kaupunki alueella paikka kuitenkin on :)
      Kiitos kommentista Paula.

      Poista
  2. Lovely these red houses.....i like the reflections in the water,
    good photo's Seija.

    Greetings from Holland, Joop

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Little red house :)
      Thank you for your comment Joop :)

      Poista
  3. ♥kauniit maisemat ja rakennukset! Mahtavan ihania kuvia!

    VastaaPoista
  4. Ompa kaunis paikka ja aivat todellinen helmi vuodenaikojen kuvailuun...ihan varmasti muutosta voi
    havaita joka kuukausi. Innolla odotan jo joulukuun kuvaa.

    Mukavaa tosrtai-iltaa ja ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä paikasta aloin pitämään :)
      Kiitos Hanna kommentista ja mielenkiinnosta ♥

      Poista
  5. Se onkin mielenkiintoista. Valokuvista näkee, miltä sama maisema näyttää eri vuodenaikoina ja miten rikas on vuodenaikojen vaihtelu. Itsekin kuvaan joka kk:n ensimmäinen päivä sekä riippapihlajaamme että ulkosaunamme ympäristöä. esittelin kuvakavalkadin blogissanikin lokakuussa. Käypä kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joo, tuossa näkyy kerta olevan myös lehtipuita :)
      Kävin jo kurkkaamassa, oli ihgut kuvat.
      Kiitos Piipe Elch.

      Poista
  6. Ompa hienon näköinen paikka, pienet punaiset mökit ja taustalla hauskasti pieni kerrostalo :)
    Ja todella upeat kuvat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lähellä vanhaa ja uutta rakennusta :)
      Ja rakastamani joki virtaava.
      Kiitos Marru.

      Poista
  7. Kaunis paikka, samoin tykkään noista ihanista punaisista rakennuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset varsinkin talvella ovat ihguja ♥
      Kiitos kommentistasi Vikki :)

      Poista
  8. Kauniin paikan valitsit, ihania kuvia ja varmaan tulee jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli.
      Saa nähdä onko jo lunta kuukauden päästä ♥

      Poista
  9. Spændende at vise samme sted på forskellige tidspunkter på året. Dejlige billeder! Sommer og vinter er da lige skønne, og har hver deres charme. Jeg er så glad for skiftende årstider. Det byder på så mange forskelligartede oplevelser.
    Kærlig Hilsen
    JetteMajken

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much for your comment Jette Hollesen :)

      Poista
  10. Kauniin kohteen löysit haasteeseen! Hienoja muutkin kuvat, viimeinen on niin jouluinen, että...
    Kiva nähdä, miten maisema muuttuu kuukausittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika kuvasta itse tykkeen, saa nähdä millaista tänä vuonna jatkossa tulee.
      Kiitos Sirpa ♥

      Poista
  11. Hienon paikan ja kohteen valitsitkin.
    Kauniita ne rakennukset ja niiden sammaloituneet katot.
    Mukava on seurata tätä haastetta.Kiva olisi itsekkin tulla mukaan, muitta varmaan vain haastetut ottavat tähän osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen aina haastetta laittaessa, että kukaan ei näitä halua, kuten kävi viimeksi :(
      Mutta nyt siis lisäsin tuohon, että haaste on avoin kaikille.
      Tervetuloa mukaan Harakka, ja kiitos ♥

      Poista
    2. Multa jäi jotenkin huomioimatta, että haastoit kaikki mukaan, hi.
      Mutta kiva tulla on mukaan, käyn ensi viikolla kuvaamaassa sitten oman marraskuisen paikkani.
      Kiitos haasteesta.

      Poista
  12. Kauniit näkymät, jään mielenkiinnolla odottamaan seuraaviakin otoksiasi :-)

    VastaaPoista
  13. Paikka on todella kaunis. Kiva nähdä kuukauden päästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä ihan verraton :)
      Kiitos mielenkiinnosta Irma ♥

      Poista
  14. Huomenta Seijastiina
    Kauniit kuvat ja hieno kohde seurata luonnon kiertoa. Tuossa sen eron oikein huomaa.
    Tällainen haaste 2 viikon välein oli viime vuonnakin, ja oli kivaa kuvata samaa paikkaa läpi vuoden, jopa tuiskussa ja sateessa oli mentävä ottamaan kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Orvokki.
      Ehkä se kahden viikon välein olis aika rankkaa, varsinkin töissä jos on ja kesällä mökillä ja silleen.
      Oliko sinulla kuvia siitä, missä, kiinnostaa?
      Ja kiitos mielenkiinnosta Orvokki ♥

      Poista
  15. Katselin blogiasi läpi, ja sinulla on täällä todella kauniit kuvat.:) Luontoihminenkin olet, niinkuin minäkin. Hienoa!:) Nykyään pidän pääsääntöisesti ruokablogia, mutta silloin tällöin tulee päivitettyä myös kuvablogia, missä kuvat ovat lähinnä luontoaiheisia. Vähän vain tuo luontokuvaaminen jäänyt ajan puutteen vuoksi, mutta täytyisi koittaa taas panostaa siihenkin puoleen vähän aktiivisemmin. Luonnossa kuitenkin tulee päivittäin liikuttua, mutta kameraa tulee harvemmin kuljetettua mukana, kun koira on käsipuolessa ja hankaloittaa kuvaamista.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas mielessä, pitäs tehdä ruokablogi, mutta aika ei ihan nyt riitä.
      Kiitos kommentistasi ja vierailusta Katja ♥

      Poista
  16. Todella kaunis paikka! Kiva nähdä, miten maisema muuttuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sussi.
      Kivaa on itsekin odottaa ja katsoa miten maisema muuttuu.

      Poista
  17. Todella hyvä kuvauskode, mukava seurata.
    Taidankin ottaa haasteen mukaan.
    Viimevuonna kuvasin kerran kuussa mitä ikkunastani näkyy.
    Siltaasi olen ihaillut.
    mukavaa viikonloppua ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit Sylvi, kiitos ♥
      Tuo on ihan kiva haaste ja muutenkin kuvata vaikka kerran kuukaudessa.

      Poista
  18. Upeita, upeita kuvia!
    Mukavaa viikonloppua sinulle Seijastiina...:)

    VastaaPoista
  19. Niin kiva ottaa joitakin. Asettaa sama eri vuodenaikoina
    Joka talvella on erittäin mukavaa, toiset ovat myös loistavat.

    Groettie Patricia.

    VastaaPoista
  20. Kiitos viehkosta postauksesta!
    Sinulla on erinomainen kamera ja olet erinomainen kuvaaja, Seijastiina:))

    VastaaPoista
  21. Truly, Amazing photos!
    love the photos.

    VastaaPoista
  22. Järvimaisema on hyvä valinta vuodenaikoja kuvaavaan sarjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siihen tulokseen tulin itsekin, maisemat aina jes .)
      Kiitos kommentistasi seita.

      Poista
  23. Hieno valinta. Kyllä nuo Kymen rannat meitä puoleensa vetävät ;) Itse jäin nyt toiselle puolen jokea, rautatiesillalle olisin halunnut, mutta en tiedä miten sinne pääsis talvella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eikä olekaan rautatiesillalla liikennettä talvella?
      Kiva oliskin sieltä koettaa kuvata maisemaa.
      Kiitos Tiitsa kommentista.

      Poista
  24. Chętnie bym pomieszkała w takim czerwonym, uroczym domku na wakacjach w lecie. Pozdrawiam.
    Olin asunut punainen, viehättävä mökki lomalla kesällä. Yours.

    VastaaPoista
  25. Seijastiina kiitos kiinnostaa haaste otan vastaan sen. Käyn tarkastelemassa sopivan paikan.
    Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Irma, hyvä jos vastaat haasteeseen, nää on kivoja kun vaan aikaa on toteuttaa niitä :)
      Jään odottamaan sinun kuviasi ja kiitos sinulle ♥

      Poista
  26. Nice wooden bungalows, at my side all the bricks :)


    Greetings from Poland

    VastaaPoista
  27. Sopii mulle : ) Hiukan ihmettelen, kuinka lähelle rantaa rakennus on tehty vai onko jokin asia muuttunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ,että sopii :)
      Niin en osaa sanoa, aika lähellä on rantaa kyllä.( Olen asunut 5vuotta Heinolassa)
      KIitos kommentista Mayo.

      Poista
  28. Hieno kohde vuodenaikakuvailuun, vesistökin mukana ja nyt tosi ihanat kuvajaiset vedessä :) Punaiset rakennukset on kauniita, jännästi talvikuvassa näyttää vaaleammalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedestä minä pidän, usein pyrin niitä kohteita kuvaamaan jos suinkin pääsen ♥
      Talvella kaikki on toisin, mut eikäs sovi hyvin punainen mökki tai pari ja valkea maasto.
      Kiitos Anja kommentista :)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥