Blogger Widgets Blogspot Tutorial

maanantai 16. joulukuuta 2013

Leivotaan

Tänään ihan ekaa kertaa maistelin jouluisia tai sanotaanko luumutorttuja taas peräti vuoteen,
ja että ah, miten ne osaa olla hyviä jälleen kerran, niin nämä ekat....
Muutamia on tullut tehtyä ja paisteltua menneinä päivinä, vaan ekaa kertaa omaan suuhun tein sitten kotosallakin.
Noihin varmaan jo kyllästyy kun varsinainen joulunaika on, vaan eihän siinä, hyviä ovat aikansa.



Ja sitten, on aika tehdä joulukakku ensimmäinen ja aina se eka minulla on se hedelmäkakku.
Ohje löytyy täältä ,tällä ohjeella teen aina ja hyvää on.
Ennen vanhaan leivoin sen seitsemät pikkuleivät lisäksi ,ihan oikeesti,
en tajua miten jaksoin ja monia kaakkuja myös.
No sitä oli nuori ja vireä.



Olen aina pitänyt leipomisesta tosin, mutta huomaan senkin vähentyneen monen muun harrastuksen tavoin...harmi sinänsä, tai sitten voi vain sanoa, että aikansa kutakin.

Iloisia joulunajan leipomishetkiä ja askareita kaikille ja hyvää joulunalusviikkoa ♥



73 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. S.Willberg, oli kyllä tortut viedä kielen mukanaan :P

      Poista
  2. Samaa mieltä leipomisesta. Joskus sitä jaksoi värkätä vaikka mitä. Piparitaikinankin tein itse ja nyt ostan valmiit piparit. Ehkä torttujen lisäksi voisi tuollaisen hedelmäkakun tehdä. Se säilyy hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seita, niin oli, ihan käsittämätöntä, kuinka monet pikkuleivätkin tuli tehtyä.
      Minä teen vielä yhden kakun töihin, tuliaisiksi toisen ja sitten vaan pullaa vielä.

      Poista
  3. Hmmmm......that looks delicious Seija...... i love chocolate.

    Greetings, Joop

    VastaaPoista
  4. Vähäiseksi jää myös joulunajan leivontani. Yhden kirsikkaminttusuklaakakun teen vielä, en muuta. Joulutortut on vielä maistelematta tälle jouluajalle. Ostan muutaman valmiina, sen verran että saamme yhdet maistaa.
    Konvehtejakaan ei tule ostettua, kun eivät läheiset halua herkutella. :)

    Herkullisen näköisiä kuvia.

    Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liplatus, kuulostaa hyvältä sinun kakkusi :P
      Minä taidan tehdä jääsuklaata itse.

      Poista
  5. Oi mitä herkkuja olet leiponut,täälläkin on vähiin jäännyt leipominen,ehkä kun on kaksin ei niin paljon enään tarvitse siis aikansa kutakin.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, niinhän se on, vähän hyvää kuitenkin, joulunmakua :)

      Poista
  6. Kyllä minäkin enne, mutta oli myös syöjiä joille leipoa, nyt ei paljon kannata, kun itse en niistä makeista välitä ja olen pois jouluna, turha tehdä pakkaseen vanhenemaan. Enkä senpuoleen enään jaksaisikkaan sellaisia määriä leipoa ja ruokia laittaa kuin silloin elämän ruuhkavuosina.
    Mutta nuo torttusi kyllä näyttää herkulliselta. Niitähän voisi pellillisen leipoa, ehkä ne menisi.
    Oikein hyvää joulun alus viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, niimpä.
      Ekat tortut on parasta, hiukan jäähtyneenä ihan valmiista taikinassa.

      Poista
  7. Nyt, kun on kahdestaan, ei tule enää samalla tavalla leivottua. Ja muutenkin on tuota makean syöntiä vähennetty. Eli kaupasta valmiit piparit ja torttulevyt. Yhden kuivakakun isännän mieleiksi lupauduin leipomaan ;))

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, se sen varmaan tekee, kun lapset kasvaa ,ei paljon kaksistaa viiti leipoa :)

      Poista
  8. Upean tuntuinen kakku, kiitos ohjeesta Seijastiina:)
    Minun kakkuni ovat jo uunissa, leivon banaanimaustekakkuja rusinoilla.
    Ihanaa joulumieltä sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili MUmmo, kakku on lempparini :)
      Banaaniakkukin on hyvä kyllä.

      Poista
  9. En ole syönyt vielä yhtään joulutorttua...surullista, mutta totta. Onneksi asia kyllä tässä korjaantuu piakkoin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, nyt tekemään sitten kiireitten lomassa nopsia torttuja :)

      Poista
  10. Ihana komea kakku. =) Tekee mieli itsekin leipoa kakkusia kun näkee näin ihania kuvia niistä muiden blogeissa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una, tervehdys :)
      Kakut sopii joulunaikaan, nykyään ei juuri muuten tule tehtyvä.

      Poista
  11. ♥Ihania olet leiponut! Mukavaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa ja herkullista katseltavaa ja melkeimpä tuoksuteltavaakin löytyi täältä :)

    Mulla on ollut pitkä tauko leipomisessa, tänä syksynä oon innostunut uudelleen - ja lähinnä leivän leipomisessa. Ainoa huono puoli on se, että mm. tuollaista tuoretta leipää tulee syötyä aivan liikaa :(

    Ihania leipomishetkiä sinulle Seija !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, kiitos, leivonta on oikeestaan rentouttavaa, jos ja kun on aikaa :)

      Poista
  13. Herkullisia leivonnaisia, maistuis mullekkin, nami, nami.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko, kyllä ne maistuu joskus vielä :P
      Paljon on noittten syöntiä vähentänyt.

      Poista
  14. Oi mitä herkkuja! Samat sanat, ei tule niin paljoa leivottua kuin ennen, edes jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, jouluksi vähän leivotaan :)
      Tortut kerran ainakin :P

      Poista
  15. Tuota kakkua olis kyllä tehtävä joulupöytään, torttuja ehkä omena.kanelihillolla ja piparithan tuli jo leivottua.. Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanni, kakku on ihan hyvä ja riittoisa :)
      Kuulostaa hyvälle tuo sun hillo :P
      Kiitos samoin.

      Poista
  16. Sería un placer poderlos compartir ahora mismo!.

    Un abrazo.

    VastaaPoista
  17. Tortut kuuluvat jokavuotisiin joululeipomuksiini, kuivakakun jätän tällä kertaa pois. Edelleen pikkuleipiä pullaa, karjalanpiirakoita. Ja lisäksi synttärikakku joulutytölle, 8 vee.. Onneksi tykkään edelleen pyöritellä jauhopeukaloita...
    On muuten hyvä kakkuohjeesi, sitähän voi tehdä joulun jälkeenikin:)
    Makoisaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kakku on ihan hyvä, ennenhän kuivakakkuja tehtiin joka kahveepöytään :)
      Sinä leivotkin paljon ja ihana joulutytölle leipoa varmaan ♥
      Kiitos.

      Poista
  18. Minä en ole yhtään leipoja, mutta noin joka joulu laitan päivän piparien tekoon ja joskus teen tiikerikakun tuosta vain. Tämä syksy tosin oli poikkeus, sillä tein omenakanelipiirakoita kaksi per viikko.

    Mikä onkaan enemmän joulua kuin luumutortut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena Lumi, joskus sitä innostuu, sitten menee aikoja, ettei mitään leivo :)
      Sanos muuta, joulutortut nami :P

      Poista
  19. geweldig je ruikt het haast wat ziet het er weer heerlijk uit.

    VastaaPoista
  20. Herkkuja. Täälläkin ollaan tehty lisää noita herkkuja kun olen jakellut lapsille ja seurakuntaan.
    Nämä saa jäädä omaan joulupöytään. Tuli kyllä jo maistettua.

    Kaikkea hyvää sinulle!♥

    VastaaPoista
  21. Itseleivottu on ehdottomasti parasta! Niissä maistuu lisäksi rakkaus ;)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-
    oho, nyt hokasin tuon taustan, sydämiä..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena ja Blackie ,totta haastat, kotitekoinen on jees :P
      Joo, en ole kerennyt koettaa omaa taustaa tehdä ,niin olkoon tuo nyt.

      Poista
  22. Nämä on kuin kaupasta ostetut ... tämä oli kohteliaisuus. On niin hyvän muotoisia kaikki, ja taatusti parempia. Itse en ole leiponut vuosiin mitään. Yksn kun elää ei viitsi enää vierasvaraksikaan tehdä, tulis kuitenkin itse syötyä ja naposteltua. :) Ja jos / kun joku tulee kylään niin kaupasta saa.
    Hyvää tätä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki, en osta kaupasta, ovat kuivia :P
      Myllyn paras taikina on parasta, siitä saa aina ja aina kauniita ja mureita.
      Kiitos samoin ♥

      Poista
    2. Huomenta
      Olen täysin samaa mieltä kaupasta ostettujen kuivuudeta (ja mausta). Meinasinkin tuota ulkonäköä :) Itse kun leivoin, en saanut koskaan noin kauniita. Ja Myllyn paras on se paras taikina, minustakin.

      Poista
  23. Onpas todella herkullisia kuvia. Noilla pääsee joulutunnelmaan kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JPK, jouluksi koetan leipoa, kohta sekin homma hoidettu :P

      Poista
  24. Herkulliselta näyttää! Piparit ja taatelikakku ovat minun supersuosikkejani joulun leivonnaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kyllä piparit ainakin pitää koettaa tehdä joka joulu.
      KOhta on minulla kaikki pulkassa, yksi kakku vielä ,tuliaisiksi.

      Poista
  25. Seijastiina, hyvää joulua! Joulu näyttää tulleen sinunkin sivuillesi. Tunnelmallista! Käy kurkkaamassa minunkin joulublogiani, jos ehdit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna, ihana kun kävit ♥
      Täytyy ehdottomasti käydä sivuillasi vielä.
      Pitää ihan laittaa lapulle, kiireessä ettei unohdu, nyt samantien en kerkee, siellä menee kuitenkin aikaa :D

      Poista
  26. Miksi minun tortuistani tulee aina pahanmakuisia lättänöitä, nyyh. Olenkin luopunut jo toivosta ja ostan kaupasta jokaiselle yhden oman tortun =) Kakkuihin minulla on yksi helppo perusohje, johon vain lisään erilaisia mausteita ja sörsseleitä ja onhan nuo tullut syötyä. Suosiolla jätän leipomiset toisten puuhaksi =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minä en pidä kaupan tortuista, ovat kuivia.
      Maustekakut on hyviä :P

      Poista
  27. Tuoksuu mansen tammelaan asti kakkusi!
    Hyvää lähenevää Jouluaattoa elämääsi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauri, kyllä se taitaa aatto lähestyä, aika kivaa ♥
      Samoin sinulle :)

      Poista
  28. Aivan herahtaa vesi kielelle. Oi, ihania.

    VastaaPoista
  29. Sulla on siellä joulu jo hyvällä mallilla!
    Herkulliselta näyttää leivonnaisesi!
    Hyvää joulun odotusta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka, joulu alkaa olla hyvällä mallilla leivonnan puolesta :)
      Paljon on siivoomista vielä...
      Kiitos samoin ♥

      Poista
  30. nam ;) oikein ihanaa joulun aikaa siulle!

    VastaaPoista
  31. Herkulliset leipomukset. Ennen leivoin minäkin enemmän, mutta nyt, kun noudatamme mieheni kanssa vähähiilihydraattista ruokavaliota on herkut jääneet vähäisiksi. Joulu on kuitenkin poikkeus ja silloin on lupa vähän herkutella. Eilen tein paraisten piparkakut ja vielä on joulupullat, tortut ja juustokakku tekemättä. Samoin suolaiset tarjottavat. Lapset perheineen tulevat joulunviettoon luoksemme, joten täytyy olla jotain jouluista tarjottavaa myös heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, vielä kakku pitäs tehä toisenkinlainen :P
      Ihana tehdä herkkuja, kun on porukkaa tulossa.
      Mukavia leivontahetkiä.

      Poista
  32. Hasta que uno no sienta la verdadera alegría de Navidad, no existe. Todo lo demás es apariencia - muchos adornos. Porque no son los adornos, no es la nieve. No es el árbol, ni la chimenea. La Navidad es el calor que vuelve al corazón de las personas, la generosidad de compartirla con otros y la esperanza de seguir adelante.
    Con cariño Victoria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Victoria, thank you very much for your comment :)
      Happy christmas.

      Poista
  33. Kyllä on herkullisen näköisiä sinun leivonnaiset nam nam
    Hyvää joulun odotusta sinulle

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥