Blogger Widgets Blogspot Tutorial

maanantai 30. joulukuuta 2013

Tunnustus ja Vuodenajat

Heippa taas.
Vielä vuoden toiseksi vikapäivänä sain tälläisen tunnustuksen ja otan vastaan mielelläni.
Tunnustus on aktiiviselle luontoblogille.
Ja se pitää lisätä sivupalkkiin.

Kun nyt on ilmatkin olleet mitä ovat,
on hyvä hiukan muistella menneitä edes ja kaivella arkistoja.
Eli tunnustus tuli täältä Kiitos paljon ♥
Tunnustukseen tulee mukaan myös haaste.
Eli tee blogiteksti ja etsi eri vuodenajoista ottamasi yksi kuva mistä erikoisesti pidät ja kerro siitä ja  jaa haaste ja tunnustus kahdelle aktiiviselle luontoblogille.
Minäpä kerron siis :
Aloitan keväästä.



Rakastan kevättä ja sinivuokkoja, joita täällä on keväällä valtoimenaan rinteet sitten huhtikuussa.

Keväässä on paljon asioita mistä pidän, mutta tälläkertaa kuva sinivuokoista.

Kesästäkin pidän kovasti miksen pitäisi.
Kesällä odotetuimpia ovat aina perhoset, ihania ♥



Toivon aina kauniita aurunkoisia päiviä että pääsen kameraa ulkoiluttamaan jonkun ihanan perhosen perässä.
Tälläkertaa valitsin hopeatäplän, muistaakseni on hän ketohopeatäplä.
Toki myös linnut rakkaita, mutta ei muuta kuin kuva perhosesta taas kesäkuvana.

Syksy on upeaa aikaa kun ruska tulee, rakastan sitäkin, voi että minä muistan kauniit kultaiset puut teitten varsilla ja vastarannalla.



Tämä kuva valittu siksi, että pidän kovasti myös heijastuksista veteen.

Talvikuvani on vanha, pokkarilla joskus otettu, vuosiluku olisko jotain 2008 ,en ole varma, kun tietoja kuvasta ei ollut muuta kuin muistan että se on otettu täältä ja kuvassa pakkasellakin Kymijoki höyryää osittain vapaana.



Tätä kuvaa rakastan.
Talven pitää olla talvi ,lunta ja pakkasta, mutta ei liukasta.
Ah, miten ihanat ovat nämä vuodenaikamme kaikki ♥
Koetin valita kuvat joita en ole ennen tässä blogissa esitellyt.

Nyt on aika jakaa tunnustus kahdella aktiiviselle luontoblogille.
Valitsen tälläkertaa vanhimmat lukijani (ei toki iältään mutta muuten)  jo edellisten blogien ajalta :
Minttuli
Sirpan kuvien tarinaa

Iloa päiväänne vuoden toiseksi viimeiseen kaikki ihanat ihmiset ♥




35 kommenttia :

  1. Onnea sinulle-valttavan ihanat kuvat.

    VastaaPoista
  2. Kuvat ja tekstit paljastavat vieraallekin että osaat kuvata ja kokea vuodenajat. Mukava katsella ja lukea.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat, niinkuin sinulla aina!

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos Seijastiina! Miten ihana haaste, vastaan mielelläni pian!
    Todella kauniita kuvia valitsit, noita en osaa paremmuusjärjestykseen laittaa.
    ♥♥♥

    VastaaPoista
  5. These are gorgeous images. It must have been difficult to select only one to represent each season. Well done.

    A Happy New Year to you !

    VastaaPoista
  6. Onnea sulle!! Aivan mahtavat kuvat. Hyvää vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  7. ♥Aivan ihania kuvia! Onnea tunnustuksesta ja mukavaa maanantaita sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kovasti Seijastiina tunnustuksesta.
    Kauniit kuvat valitsit näytille. Vaikka en pidäkään talvesta, niin tuosta pakkaskuvastasi olen aina pitänyt...Ihana!!

    Iloista loppuvuotta!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut tunnustuksesta.
    Ihanat kuvat olet valinnut joka vuosenajasta.
    Leppoisia vuoden viimeisiä päiviä Sinulle Seijastiina.♥

    VastaaPoista
  10. Onnea,kyllä on kauniit kuvat.♥

    VastaaPoista
  11. Onnea tunnustuksesta!
    Nuo kaksi viimeistä luontokuvaa ovat ihanat...:)

    VastaaPoista
  12. Onnea - Todella kauniit kuvat - jopa tuo talvi kuva, veikkakin itse en niin talvi-ihminen olekaan. Ihania päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  13. Bonitas fotografías, me encantan las de las flores azules y los paisajes.

    Un abrazo.

    VastaaPoista
  14. Seija kauniita otoksia ..... hyvin tehty.

    Toivotan teille onnellista uutta vuotta.

    Terveisin, Joop

    kiitos kaikille ihanista kommenteista viime vuoden aikana.

    VastaaPoista
  15. wat een heerlijke foto,s maar de laatste vind ik toch wel het mooiste, ook de beste wensen voor het nieuwe jaar.

    VastaaPoista
  16. Hienot kuvat.

    T: Risto

    VastaaPoista
  17. Onnea ansaitusta tunnustuksesta! Kaikki kuvat ovat todella kauniita, eli hyvin valittu. Erityisesti pidän kahdesta viimeisestä. Talvikuva on aivan upea!

    VastaaPoista
  18. Ihanat kuvat ja tuo talvi... voi kun olisikin lunta!

    VastaaPoista
  19. Venekuva on juuri sitä millainen oikean talven haluaisin olevan.

    VastaaPoista
  20. Beautiful pictures.

    I wish you a very nice 2014,.

    Groettie Patricia.

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea tunnustuksesta. Oikeaan osoitteeseen tuli. Kaikki kuvasi kauniita mutta tuo alimmainen on niin ylitse muiden.

    VastaaPoista
  22. Onnea tunnustuksesta, Seijastiina:)
    Kiitos kauniista postauksesta, ja oikein Hyvää Vuotta 2014 sinulle ♥♥♥

    VastaaPoista
  23. Kauniita muistoja tulee noista ihanista luontokuvista. Hyvää Uutta Vuotta

    VastaaPoista
  24. Kauniita on kuvasi luonnosta, tunnustus on oikein sopivassa blogissa. Paljon Onnea!:)

    Kuvaamisen iloa ja Onnekasta Vuotta 2014!

    VastaaPoista
  25. Onnea tunnustuksesta ♥
    Ihanat kuvat, odottelen jo kevättä :D

    VastaaPoista
  26. Kiitos visiitistäsi, tulin uteliaana vastavierailulle ja tulen taatusti toistekin. Upeita kuvia, todella hienoja! Huikean hienoa kuvavuotta 2014, iloa ja onnea elämääsi!

    VastaaPoista
  27. Tunnustus meni oikeaan osoitteeseen : ) Positiivisuutesi on tarttuvaa ja kuvat kauniita. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  28. Kiitoksia oikein paljon kaikille kommenteista ♥
    Thank you all very much ♥

    VastaaPoista
  29. Minulla tuli ongelmia tuon tunnustusblogin kanssa, se löytyy nyt tuolta:
    http://tunnustuksiariston.blogspot.fi/

    T: Risto

    VastaaPoista
  30. Hienoja kuvia, kuvauksellista uutta vuotta!
    t. Matkatar Barcelonasta

    VastaaPoista
  31. Onnittelut hienosta tunnustuksesta!

    Vuodenaikamme ovat uskomaton rikkaus. Sinä kuvaat ne niin kauniisti <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥