Blogger Widgets Blogspot Tutorial

lauantai 11. tammikuuta 2014

Harmaatako?

Maa sai hentoisen lumiharson täälläkin ja mukavaa pikkupakkasta tänään -6.
Päätin etten vieläkään lähde koskikaroja bongailemaan,enkä kyhmyjoutsenia.
Sitten kun sää joskus kirkastuu viikonloppuna toisen kerran ,mennään sitten.



Rantoja minä kuitenkin kiertelin ja kaartelin.
Ei näkynyt muita "ankkoja" kuin sorsia vaan ja naakkoja, eikä nekään antaneet kuvata, 
sorsatkin kellui kauemmaksi, kun ei mitään ollut tarjolla minulla.
Olin vienyt purtavat lintutalon ulkona värjöttäville tipuille.



Minulla oli kynsikkäät sormissa ekaa kertaa tänä talvena, ai kimpura kun kivasti pakkanen jo nipisteli sormia koettaessani kuvata maisemia.
Ei mitään erikoista muistikortille jäänyt,mutta jäätilanne näyttää tältä, hiukan rannoilla ohutta riitettä.



Nyt leipomaan piirasta ja ruokaakin vois laittaa, ulkoilu raikkaassa säässä herätti ruokahalut.
Mitä sinun päivääsi kuuluu?

Samalla toivottelen lukijoilleni ja kaikille satunnaisesti täällä pyörähtäneille hyvää lauantaita ♥
Niin ja tervetuloa uudet lukijat ♥



50 kommenttia :

  1. ♥tänään on ollut ihana ulkoiluilma. minäkin kävin järven rannalla. Kuvasi on taas niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ollut, pikkupakkanen ihan kiva :)
      Kiitos sinulle ♥

      Poista
  2. Pakkasella mennään täälläkin, mutta lumesta ei ole tietoakaan. Kuntoilussa on nyt välipäivä, joten aika rauhallisissa merkeissä mennään. Pyykit kävin jonkin aikaa sitten jälkikäsittelemässä, mikä tarkoitti silitystä. Mankeli sai tällä kertaa rauhassa levätä nurkassaan. Virkistävää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli askareita riittää lauantaillekin :)
      Kiitos ♥

      Poista
    2. Kiitos Seijastiina postauksesta!
      Oikein ihkuihanaa lauantai-iltaa sinulle & Monalle:)

      ♥♥

      Poista
    3. Niin ja tärkein meinasi unohtua. Hienot kuvat ja kiva tunnelma niissä harmaasta säästä huolimatta.

      Poista
    4. Tässä tais mennä vastaukset päällekkäin, mutta elkää huoliko ♥
      Kiitos Aili Mummo ja Kruunu Vuokko :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia sään harmaudesta huolimatta. Talvi tuli aika samalla tavalla tännekin. Päivääni kuului mm. ulkona kuvailua. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun teki mieli kuvata jotain makrona, mutta ei kertakaikkiaan mitään erikoista löytynyt :)
      Kiitos kommentista sinulle, sitä samaa täälläkin ♥

      Poista
  4. Tänään on olutkin pakkaspäivä tulisi viellä vähäsen lunta,upeat ranta kuvat.Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, paikoin on ollut sää samanlaista, ihan kivaa ja raikasta ♥
      Kiitos Ritva.

      Poista
  5. Niilon kanssa lenkillä käytiin, mutta kun lumi pakkaantui tassujen alle saatiin koko ajan olla putsaamassa. kotiin tultaessa oli masun alunen täynnä lumipalloja...:)
    Tuosta profiilikuvastasi huomaan, että meillä on saman väriset hiukset....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Niilo varmaan tykkäs lenkistä niinkuin emäntäkin ♥
      Aijaaaaa, mie aina sinua olen ajatellut tumma hiuksiseksi, jännää :)
      Pistin uusiksi koska ja että on saman FB profiili nyt.

      Poista
    2. Olen minä joskus ollut tummakin...ja joskus punapää...nyt oma väri..:)

      Poista
  6. Nyt alkaa olla hiukan talven tuntua, saaa nähdä satanekko paljon lunta.
    Syötävä maistuu hyvin raittiin ulkoilman jälkeen.:)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä sitä piirasta saanut tehtyä , mitä meinasin, tuli vieras, mutta huomenna.
      Kiitos Liplatus.

      Poista
  7. Beautiful landscapes and wonderful surroundings of the lake
    Greetings

    VastaaPoista
  8. Täällä ainakii pikku pakkanen-10,7 tuiversi minua aamun lenkillä,oli niin harmaata ja synkkää,jotta ei onnistunu kuvaaminen,mut jospa toisella kertaa sitten,,.Kauniita kuvia luonnosta♥.Muksaa viikonloppua ystis♥

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia. Tännekin talvi tuli viime yönä. Tehtiin Mikin kanssa pitkä pakkaskävely.

    VastaaPoista
  10. Nätei talvikuvia ja uima kelpoista vettä. Näkyy siellä yxi hirvi kurkistelevan rannalla :)

    VastaaPoista
  11. het ziet er al heel mooi uit maar het meer is nog open.

    VastaaPoista
  12. To był piękny spacer i wspaniałe zdjęcia. Pozdrawiam.
    Se oli ihana kävellä ja upeita kuvia. Yours.

    VastaaPoista
  13. Meillä alkoi ripsuttelemaan lunta myöhään iltapäivästä ja maa on nyt valkoisempi kuin sinun maa. Jos huomenna on enää maassa, niin pitänee ottaa muutama kuva.
    Kivan näköistä maisemaa sulla.
    Lauanta-iltaa !

    VastaaPoista
  14. Nättiä kuvia! Vihdoin saimme lunta myös tänne Espooseen ja ai että teki mieli lähteä kuvaamaan! Mutta lumi tuli illalla, joten pitää malttaa ainakin huomiseen saakka =).

    VastaaPoista
  15. These are beautiful pictures. The last one is really special. I also like the swan in the previous post. Very pretty.

    VastaaPoista
  16. Näyttää jo vähän iloisemmalta maisemat, voi olla että vielä manataan lumitöitä kunhan talvi etenee :) Minulta ei puikot irronneet millään käsistä, Keisari purki ja minä sitkeästi neuloin :) olen toki ruokaa tänään laittanut ja vähän jotain tuunannutkin :)

    VastaaPoista
  17. Ihanaa iltaa sinnekin. Kauniita kuvia. Meillä oli aamulla pakkasta 16 ja melkoinen tuuli, kyllä tuntui kylmältä näin yht'äkkiä. Lumi on kyllä hyväksi.

    VastaaPoista
  18. Kaunis valo noissa kuvissasi ja maisemat tietysti myös!
    Ihailin myös edellisen postauksen joutsenkuvia!
    Kiitos myös Seijastiina tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa, kun saatiin vihdoinkin edes hiukan lunta!
    Oikein mukavaa loppuiltaa ♥

    VastaaPoista
  20. Täällä tyttö täräytti että olisi muuttamassa poikaystävän kanssa yhteen, joten sitä mutustellaan:) Mukavaa lauantain jatkoa, täälläkin vihdoin pikku pakkasta.

    VastaaPoista
  21. Meillä jo -14, josko se talvi sieltä tulisi.

    VastaaPoista
  22. Looks like a beautiful place - very nice shots, especially that 2nd one.

    Love your header.

    VastaaPoista
  23. Ihan samalta näyttää talventulovaihe sielläkin päin Suomea. Ohut lumiharso ja pikkupakkanen. Jospa tästä vielä talvelle kääntyisi....

    VastaaPoista
  24. Talvi on saapunut nyt joka paikkaan. Meilläkin eilen iltapäivällä satoi vähän lunta.

    VastaaPoista
  25. Moikka SeijaStiina, nyt sais ainakin Saimaalle tulla lunta ja jäätä, että norpan kuuttivauvat selviytyisivät elävinä, kunhan syntyvät. Aina on joku huonokin puoli tämmöisestä lauhasta talvesta, ja nyt harmittaa noiden kuuttien puolesta. Niitä kun ei ole ensinkään liikaa. Kieltämättä pieni pakkanen ja vähäinen lumimäärä valkaisi luonnon ja elämän kummasti. Hienoja kuvia, vaikka ei "ketään" jäänytkään kuviin.:)

    VastaaPoista
  26. Suloisia talvisia maisemakuvia! Tänne Turun kulmillekin on saatu kevyt lumipeite. Viikonloppuun kuului eilen vierailu Liedossa, ja yöllä oli valoisaa palata kotiin, kiitos lumen.
    Valoisia päiviä!

    VastaaPoista
  27. Pienen hetken mietin, että jos lähtisin ulos mutta ajatukseksi jäi tällä kertaa. No, onhan niitä päiviä.

    VastaaPoista
  28. Kauniita kuvia ja maisemia. Tänään täällä näkyi jopa aurinko, pienen hetken.

    VastaaPoista
  29. Teitkö piirakan? Minä tein pizzan sunnuntaina, ei oikein pyhäruokaa mutta hyvää oli!

    VastaaPoista
  30. Hei sinulle ystis♥ois blogissani tunnustus:)

    VastaaPoista
  31. It's really hot over here in Brazil now. It's summer now, but our winter is not so nice in the south of Brazil (very cold). But there are places in this big Brazil which are hot all the year long.

    Good luck for you on this so hard winter and thanks for the welcome.
    Bye!

    VastaaPoista
  32. Kauniita kuvia.
    Talvi taisi tulla XD seitinohut vitikerros, aurinkoa sekä auringonsäkeniä.
    Ihania talvipäiviä!

    VastaaPoista
  33. Kauniita maisemakuvia. Lumi- ja jäätilanne näyttää aikalailla samanlaiselta kuin meilläkin.

    VastaaPoista
  34. Taitaa se talvi olla tänään jo pidemmällä kun kuvauspäivänä?

    VastaaPoista
  35. Cool captures! specially like the last one.visit to know about a Royal land of India.

    VastaaPoista
  36. Ei noille jäille vielä uskalla, mutta ehkäpä myöhemmin. Taisi tulla lumi ja pakkanen sinnekin suunnalle ja samalla kirkkaammat kuvausilmat.

    VastaaPoista
  37. Kiitos kaikille mielenkiintoisista kommenteistanne ♥
    Thanks to all ♥

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥