Blogger Widgets Blogspot Tutorial

tiistai 14. tammikuuta 2014

Vuosi kuvina : Tammikuu 2014

Hei vaan!
No huuh, miten kiree ja kiireinen viikonalku, ei enää tälläistä, en ala. :(
Tiesin jo etukäteen ,että kiirettä pitelee tämän viikkoa.



Siksipä kipaisin sunnuntaina kuvauspaikalla nappaamassa kuukauden kuvan jos toisenkin.
Eli uusille lukijoilleni tieodoksi, haastehan on tälläinen:
Joka kuukausi kuvataaan samaa kohdetta  tismalleen ja lopuksi vuoden päästä tehdään niistä kaikista kokoelma ja pistetään esille blogiin.
Jotain tuohon suuntaanhan se meni.



Minulla kuvaus alkoi marraskuusta ja se jatkuu kuvaillen vielä tuleva tämän vuoden lokakuu sitten aikanaan.
Eli sunnuntaina satoi lunta, ja alkoi pikkupakkasella -6.
Joka tänään onkin jo kirinyt -15 tiistai aamuna.
Ja EKA kuvahan se on sitten se haastekuva tismalleen pitäs olla, noin että kerrostalon kupeella näkyy oikealla kuusipuu.



Otin minä muitakin kuvia, vähän niinkuin jäätilannetta tässäkin muistiin laitan.
Eli rannoilla jäätä ja sitten sula kuin vain voi Kymijoki olla, saa nähdä miten sitten Helmikuussa.
Laiturilla minä tuossa seisoin ja räpsin.



Tälläkertaa aloin miettimään, että hei tämähän on mukava paikka,
pitkä laituri, mikä näkyykin  ekassa marraskuun haastekuvassa  Täällä.
Tuosta vois pulahtaa kesällä uimaan.
Talvella paikalla on lyhtyjä, aika kirpakkaa olis hypätä jokeen nyt pakkasella :)

Voi mennä taas pari päivää ehkä enemmän tai vähemmänkin, että en ennätä päivittämään blogiani.
Joten toivottelen kaikille ihanaisille lukijoille ja satunnaisille täällä pyörähtäneille oikein kivaa talvea ♥




56 kommenttia :

  1. Toivottavasti kiireet alkavat helpottaa :)
    Oikein mukavaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon, noh, viikonloppuna kuitenkin toivon taas kaunista keliä sitten :D
      Kiitos!

      Poista
  2. Tuli mieleen kuvaa katsellessa, miten hyvin punainen väri sopii suomalaiseen maisemaan. Se on kaunis kaikkina vuodenaikoina. Hyvin valittu kohde vuosi kuvina-teemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ajattelin ,että se voi olla talvisena aikan ok, muttei vielä kovin erilainen kuin muut... ja entä kesällä sitten... saa nähdä :)

      Poista
  3. Hienoja kuvia. Niin haastekuva kuin muutkin. Itselläkin tuo haastekuvaus meneillään. Ja upea tuo kuva Kymijoesta, jäätilannetta on mielenkiintoista seurata. Reipasta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Hienot kuvat taas kerran. Hyvää viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  5. Oikein hyviä kuvia, mukavaa että talvi tuli. :)

    VastaaPoista
  6. Upeat terävät kuvat.
    Vesi on kauniin värinen hetkeä ennen jäätymistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki.
      Niin se on, vielä tuokin tuosta pitäs vähän jäätyä, muttei kokonaan.

      Poista
  7. Jälleen kauniita kuvia! Vasinkin tuo viimeinen, missä oli lyhty, oli todella tunnelmallinen. Onneksi saatiin vähän lunta, heti on paljon valoisampaa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle.
      Lyhdyt ovat ihania aina, tuossa laiturilla se oli niin nättinä.
      Niin on, valoisampaa. ♥

      Poista
  8. Tämä on kyllä hienosti valittu kuvauskohde näyttää niin kauniilta talvisäässäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun puut sattuisivat huurteessa olemaan, vois olla kaunis, nyt aika samanmoinen kuin aiemmatkin. :)

      Poista
  9. Tsemppiä kiireen keskelle! Saa nähdä kuinka kylmäksi kelit muuttuvat ja kuinka jäätilanne kehittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välillä pitää koettaa hellittää :)
      Jäätilannetta kiva seurata, ja tulihan se talvi..

      Poista
  10. Niin ihania kuvia niinkuin aina ♥

    VastaaPoista
  11. Katselin tuota kuvaasi pitkään, en olekkaan aiemmin tajunnu,t että juuri tuo kuvakulma tuo esiin Kymijoesta aivan erilaisen miljöön, kuin punainen mökki järven rannalla, itse virta jää taka-alalle.
    Todella loistava valinta, kuten jo aiemminkin hehkutin ;) Mukavaa viikonjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, tuonne sitä pitäs vielä valua rantaan muutaman kuukauden puol välissä.
      Kiitos :)

      Poista
  12. Hieno kuvauskohde ja lyhtykin on hieno:) Muista ottaa myös välillä rennosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, sitä kuvataan joka kk, ja on se lyhty kiva, kiitos kyllä pitäs ottaa rennosti, noh, sitten viikonloppuna :)

      Poista
  13. flotte stemningsfulle vinter bilder!

    VastaaPoista
  14. ♥Kuvaat niin kauniisti talvimaisematkin!

    VastaaPoista
  15. Hienot kuvat taas olit ottanut ja onhan ne muuttuneetkin viime kuukaudesta.
    Tulin toivotteleen sulle hyvää tammiikuun aikaa.

    VastaaPoista
  16. Löyttyyhän se jokaisen toivepaikkakin, punainen mökki järven rannalla keskellä kaupunkia :)
    Kauniit ovat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on kiva paikka, yleensä kaikki nuo rannat ja mökit ,kiitos :)

      Poista
  17. Your pics are all beautiful and amazing.

    VastaaPoista
  18. Upeat kuvat! Toivottavasti kiire helpottaa, mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Huoh, harmittaa kun tänään vasta upea ilma olis ollut, katselin vaan ikkunasta, kun kyllään vielä menin.

      Poista
  19. Un placer poder ver estos paisajes desde nuestra casa. La naturalidad de las fotografías nos traslada a ellos.

    Un abrazo.

    VastaaPoista
  20. Kiitos ihanasta postauksesta, Seijastiina ♥♥♥
    Olet ahkera nainen, oikein hyvää viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkera en ole lainkaan...:)
      Kiitos kovasti Aili Mummo ♥

      Poista
  21. Mimo iż jest zima, to czerwone domki nad wodą ją ocieplają. Śliczne zdjęcia. Pozdrawiam.
    Vaikka se on talvi, punainen mökkiä vettä se lämpenee. Kauniita kuvia. Yours.

    VastaaPoista
  22. Hienot kuvat, vaikka onkin niin harmaa maisema :)

    VastaaPoista
  23. Hyvä idea tuo kuukauden välein kuvattava sama kohde. Sopivan kohteen olet valinnutkin, vesi varsinkin tekee seuraamisen mielenkiintoiseksi. Puutkin vaihtavat väriä vuoden aikana. Osallistuin vuosia sitten (jolloin olin aktiivisempi blogini päivittäjä) vastaavanlaiseen juttuun, siinä jokainen linkitti kuvansa yhteiseen kansioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihan kiva haaste ja haastavaki, kuvata samaa kohdetta vuoden.
      Kiitos Irma kommentistasi ♥

      Poista
  24. Kaunista! Tuo jää olisi nyt sellainen, ainakin näin pinnalta katsottuna, että olisi ihanaa laittaa luistimet jalkaan ja lähteä pistelemään.. Taitaa kuitenkin olla vielä vaarallisen ohut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kyllä siinä ei ole jäätä, vain tuossa rannassa tuo valkea kohta ,muuten Sula on Kymijoki, ei kannata haaveillakaan tuohon menevänsä ,jos ei uimaan halua :)
      Kiitos Kaisa ♥

      Poista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥