Blogger Widgets Blogspot Tutorial

tiistai 18. helmikuuta 2014

Bloggauspaikka

Sain kivan haasteen esitellä bloggaus paikkani minäkin.
Haasteen sain Ritvalta ,kiitos sinulle Ritva.
Minulla on vanha onneton tietokone, jossa ei ole edes akkua, se täytyypi olla 
aina johdon päässä ,mutta sillä mennään niinkauan kuin se pelaa.

Paikka missä yleensä bloggaan on tavan pöytä ,keittiönpöytä.
Siinä blogeja selaillessa ja kirjoitellessa näen kaiken mitä tarvitsen.
Eli Tv :tarjonnan ja ulos ikkunasta, joka on vielä parempi Tv,
näen "kakkostelkasta" katonrajaan ekana muuttavat pääskyset kesän alussa ja harakan pesän rakentelua
honkapuun latvaan.
Yleensä pöytä on tulvillaan tavaroita joita tarvitsen.
Muistilappuja,joita ilman en tule toimeen, unohdan kaiken :D


Eilen tein aivan ihastuttavaa mustikkapiirasta jonka ohjeen löysin Marrulta täältä
Minäkin vähän muuntelin pohjaa, laitoin siihenkin jugurttia.
Pellillinen tuosta tulee ja on helppo tehdä.
Nam, olispa velä jäätelöä kaveriksi :P
Marrulla löytyy myös paljon kauniita kuvia hyvien reseptien lisäksi, käykääpä kurkkaa tuosta linkistä.


Suuret kiitokset laitan vielä Maaritille
Sain häneltä kauniin tunnustuksen.
Hänellä on myös oikein kaunis blogi ja kauniita kuvia, käykää tutustumassa.



Paljon kiitoksia kaikille myös kommenteistanne ♥
Hyvää viikkoa ja iloa päiviin sateisiin.

28 kommenttia :

  1. Kivalta näyttää sinun "blogi kotisi" Söpösti kuvattu. Oi mitä piirakkaa..vesi tulee kielelle. Hyvää uutta päivää.

    VastaaPoista
  2. Mukavan oloinen bloggauspaikka, kaikenlaisia herkkujakin siinä käden ulottovilla. Etenkin tuo mustikkapiirakka houkuttaisi...nam.
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
  3. Onneksi noita ohjeita voi soveltaan oman maun mukaan ;))
    Oikein mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  4. Upea taustakuva sinulla tietokoneessa!

    VastaaPoista
  5. Kuulin kun tyttäret puhuivat yksi päivä, että vielä olisi yhdet piirakkamustikat olemassa pakastimessa. Jos tässä joku päivä vielä pääsisi lusikkaa heiluttelemaan! :)

    VastaaPoista
  6. Namnam, todellakin herkullisen näköinen piirakka. Hehee, pitikin mennä ohjeistamaan, nyt aamun blogisyötteiden lukeminen heti kostautui, tuli nälkä! :)

    VastaaPoista
  7. Sullahan on tosi siisti plokkauspaikka. Piirakka on tosi herkun näkönen, nam..

    VastaaPoista
  8. Keittiön pöytä onkin kiva paikka bloggailla,:)

    VastaaPoista
  9. Ensimmäisestä kuvast piti heti silmään tuo piirakkaherkku..:)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kun otit haasteen vastaan,hieno taustakuva,ja miten herkullisen näköinen mustikkapiiras.Mukavaa päivää.♥

    VastaaPoista
  11. Herkullinen blokkauspaikka, nam:) taidan tervehtyä vihdoinkin kun tuota mustikkapiirata tekee mieli.
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
  12. Sinulla onkin ihan nami bloggauspaikka, näkeekin moneen suuntaan. Upea joutsen on taustakuvanasi. Onnea Tunnustuksesta, olet sen ansainnut!

    VastaaPoista
  13. mooie screensaver heb je gemaakt en een ""klein"" taartje.? ziet er wel heel lekker uit.

    VastaaPoista
  14. Oi miten upealta koneesi kera joutsenen näyttääkään! Minulla on vanha kiinteä kone ja oikein toimistonurkkaus;) Näytönsäästäjäni on tietty kuva suuriruhtinatar Olgasta.

    Onneksi R. ei näe mustikkapiirakkaasi, sillä häntä ei mikään pidättele sen kanssa;)

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle! Minä ryntään täältä saarelta nyt lounaalle kaupunkiin...

    VastaaPoista
  15. Jännä haaste! Olet sentään läppäreinesi pöydän ääressä, minun on myönnettävä että useimmiten olen soffalla...kääk!
    Miten ihanan näköistä mustikkapiirakkaa, alkoi tehdä mieli lurps! :P

    VastaaPoista
  16. Bloggauspaikkassasion kaikki tarpeellinen, luonto, tv, tilaa, tarpeeöisille tavaroille, kuten herkuille :)

    VastaaPoista
  17. Kivan näköinen bloggaudpaikka. Onnea tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  18. Bloggauksen lomassa mukavassa miljöössä on kiva nauttia aahhh, mustikkapiirakkaa☺

    VastaaPoista
  19. Onnittelut ja kiitokset postauksesta, Seijastiina:))
    Ihana marjapiirakka, nammm...
    Upea laulujoutsen koneessasi, tietenkin!
    Hyvää ja antoisaa viikkoa sinulle ♥♥♥

    VastaaPoista
  20. Ihailen blogejasi, mutta minun vanha pöytäkone takkuaa niitä lukiessa. Aika ei meinaa eläkeläisellä riittä kaikkeen ja noita leivonnaisi ei pitäisi minun edes vilkaista.
    Hymyillään kun tavataan.
    Seppo

    VastaaPoista
  21. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ♥
    Iloista keskiviikkoa.

    VastaaPoista
  22. Hyvät kuvat ja mukava teksti. Kannattaahan se vanha kone loppuun käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S.Willberg :)
      Kyllä se loppuun pitää käyttää, muuten pelaakin nopsaan, toisin kuin töissä :)

      Poista
  23. Uijui, mitä herkkuja sun bloggailupaikalla...

    VastaaPoista
  24. Oih...nappaan tuosta ihan pienen palasen niin ihanalta mustikkapiirakkaa, kiitos :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥