Blogger Widgets Blogspot Tutorial

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kevät ♥


Mikä ihana sana, kevät ♥
Maaliskuun eka lauantai 1.3 oli aivankuin huhtikuun lopulla.


Aurinko paistoi ja linnut lauloi täyttä kurkkua.



Lähdimme matkaan kohti koskikaran valtakuntaa, josko vielä ennätetään.
Retkeilijät kertoi ,että karoja oli ollut kolme, kaksi jo matkaan lähtenyt pohjoiseen ,ei näkynyt.



Yksi nuori kara ilmeisesti hämillään lenteli koskea ylä ja alavirtaan, senkin huomasin vasta kun olimme pois lähdössä, vaikka kaksi tuntia bongailtiin.



Toiset lähtee siis pohjoiseen ja toiset muuttolinnut palaa, on kevät! 
Ensi talvena tavataan karaseni.

Tuossa pari tuntisen aikana ruokintapaikalla tuttu mies toi tinteille evästä ja turinoi mukavia.
Oravakin naksutti kuusen oksalla ja seurasi touhujani, uskaltaisko tulla pähkinälle,
mitä asettelin ruokapaikalle.





Hetken päästä tinttejä alkoi ilmestyä sieltä täältä, 
tuoltakin kuului..tii, tii, tii, tiesin hömötiaisen olevan tulossa :)

Minusta se on mukava kaveri ,kuten pienoinen kuusitiainenkin.



Sintit ja tavan tintit liehakoi ja kirkkain kevätsoinnuin lauloi ilosta, luulen niin ♥

Tintti eestä

Tintti takaa

Tintti puussa...

Kyllä luonto on ihmeellinen ja miten se voimaannuttaa todellakin, ja tämä kevät ,uusi elämä alkaa ja ilo pulpahtaa rintaan kun näkee lintujen leikkejä ja lauleskelua.
Kevät antaa voimia huomaamatta kun mieli halajaa johonkin sulalle tutkimaan uusia muuttolintuja,onko heitä jo tullut.
Tänä aamuna työmatkalla kävellen kuulin hämärissä palokärjen toistuvaa huutoa ja kohta rummutusta,se oli aika jänskää.
Aika jatkuu ja elämä aina eteenpäin.

Kiitos hyvät ihmiset ja lukijat kommenteista edelliseen postaukseeni ja osanotoista ♥
Ajatuksen siivin niin monet kerrat teitäkin mietin.

Hyvää uutta viikkoa, kevättä ja iloa.

38 kommenttia :

  1. Hömötiainen on aivan erityisen söpö tintti. Kuusitiainen laulaa ihanasti. Täällä on yksi lenkkireitti,jonka varrella on aina kuusitiaisia, Siinä on tiheä metsikkö ja kuusia....Syöttölaudalle ne eivät tule, vaikka jopa pyrstötiaisia on käynyt.

    Kiitos lintuelämyksistä ♥

    VastaaPoista
  2. Hei ystäväni

    Ihana kuvia söpö tiainen! Se valuu ja tulonsiirtojen kanssasi. Vaikka.

    terveiset
    Jette Majken

    VastaaPoista
  3. ♥ Lämmin osanottoni, hyvä blogiystäväni.♥♥
    Niin kauniita kuvia jälleen! Kevät on ehkäpä ihanin vuodenaika, vaikka kaikissa vuodenajoissa on oma viehätyksensä.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat siivekkäistä! Kyllä lintusillakin alkaa jo olla kevättä rinnassa.
    Mukavaa viikon jatkoa, Seijastiina.

    VastaaPoista
  5. Voi että on hienot kuvat tinteistä ♥

    VastaaPoista
  6. Ihania keväisiä kuvia ihanista linnuistamme. Sama mieltä kanssasi, sana kevät maistuu ja tuntuu suussa niin ihanalta. Nyt pitää ottaa jokaisesta hetkestä kaikki irti.

    VastaaPoista
  7. Todella ihania kuvia... kevät ♥

    VastaaPoista
  8. Kiitos samoin Seijastiina ♥
    Niin kauniit kuvat olet jälleen saanut näistä lintusista!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia ja ajatuksia elämän jatkumisesta ja kevään tuomasta uudesta elämästä. <3

    VastaaPoista
  10. Hyvää kevään odotusta ja iloa sinnekin! Niinhän ne sanoo, että aika parantaa haavat (arpia vaan jää)

    VastaaPoista
  11. Delicadas imágenes. Todos residen también en el valle donde habito. Y el mirlo acuático anida tras una pequeña presa del río que lo cruza.

    Un abrazo Seija Stiina.

    VastaaPoista
  12. Wonderful pictures of birds :) Greetings :)

    VastaaPoista
  13. "Aika jatkuu ja elämä aina eteenpäin." Hienosti sanottu! Hyvä, että olet jaksanut palata harrastuksesi pariin, siitä saa voimaa! Kauniita tinttikuvia. :)

    VastaaPoista
  14. Lintukuvat aina puhuttelevat. Kivat tokset.
    Hyvää alkanutta viikka.

    VastaaPoista
  15. Oi miten ihania lintukuvia olet ottanut Kiitos Seijastiina ilo näitä on katsella:)

    VastaaPoista
  16. Kuvissasi on koko elämän kirjo, joku lähtee ja toinen tulee. Kevät on monien tunteiden vuoristorataa.Siinä on kuitenkin sellainen lohduttava sävy. Elämä jatkuu lakastuneiden lehtien alta pilkistävät kohta ensimmäiset leskenlehdet. Ilonpisaroita viikkoosi.

    VastaaPoista
  17. Tänä talvena on talitiaisia ollut kaikkein eniten, muutaman pyrstö, hömö, ja sinitiaisen olen nähnyt ja kuusitiaisen myös, pihalla ei niitä näe kohta enää.

    VastaaPoista
  18. My jesteśmy szczęśliwi, że zbliża się wiosna, Ptaki z pewnością też. Zaczynają śpiewać. Śliczne ptaszki są na zdjęciach. Pozdrawiam.
    Olemme iloisia, että kevät on tulossa, linnut myös. He alkavat laulaa. Söpö lintujen kuvia. Yours.

    VastaaPoista
  19. Kauniita kuvia jotka saavat ajatukset uuteen kevääseen.
    Hyvää viikkoa Sinulle ♥

    VastaaPoista
  20. Niin kuniita lintukuvia,kevät keikkuen tulevi.Mukavaa Laskiaistiistaita.♥

    VastaaPoista
  21. Hienoja kuvia! Eikö olekin ihanaa seurata lintuja keväällä? Se on kyllä keväässä ihan parasta!

    VastaaPoista
  22. Luonto alkaa valmistautua kevääseen. Lintujen äänistäkin sen kuulee. Talitintin laulu soi eri tavalla kuin talvella.

    VastaaPoista
  23. Mukavaa maaliskuuta. Kevät visertää kuvissasi. Kaunista.

    VastaaPoista
  24. Aivan upeita luontokuvia taas sinulla!

    VastaaPoista
  25. Ihania tirppakuvia olit ottanut! Kiitos tästä kauniista ja ihanan keväisestä postauksesta ♥

    VastaaPoista
  26. Kauniita kuvia taas kerran.
    Elämä jatkuu ja luonto sen todistaa.

    Meillä kevään merkki on tämä lämmin sumuisuus ja märkä asfaltti.
    Hyvää tiistaipäivää

    VastaaPoista
  27. Osanotto suruusi ja iso voima hali!
    Luonto lohduttaa!
    Ihania lintukuvia.

    VastaaPoista
  28. Beautiful photos of the birds.

    Groettie Patricia.

    VastaaPoista
  29. Kevät - mikä ihanuus!! Kyllä olet ihanat tirppa-kuvat ottanut.. Nautitaan linnunlauluista ja voimaannutaan!

    VastaaPoista
  30. Tintillä ei ruoka lopu, herkkua riittää.
    Kauniita kuvia.

    Samoja ajtuksia on ollut, että ihan on tosiaankin kuin huhtikuuta jo eleltäisiin.
    Aurinkoistakin ( puoli pilvistä) jo lupailtiin ja lämpimämpää säätä.:)

    VastaaPoista
  31. Ihanat, ihanat keväiset kuvat!
    Mukavaa maaliskuuta, talitintin laulua, kevään tuoksua, valoisia iltoja Sinulle!

    VastaaPoista
  32. Kiitos oikein paljon kaikille ♥♥
    Ihania kommentteja!

    VastaaPoista
  33. Luonto antaa ihmeesti voimia!
    Ihanat kuvat kevätlintusista! <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥