Blogger Widgets Blogspot Tutorial

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syyssunnuntain hehkua

Sunnuntai iltapäivä koukutti ja houkutti pienelle kävelylle.
Sateitten välillä saimme iltapäivästä ihan kelvollisen happihyppelylle.
Kaupungistakin löytyy värejä kun pistää tossua toisen eteen ja aukaisee silmänsä.



On se kiehtovaa valokuvaksen harrastus.
Kaikkea katsoo aivan uusin silmin kamera kädessä vaeltaessaan.
Ja vaikka kamera ei oliskaan mukana, eikö olekin näin, että niin sitä vaan kuin valmiiksi katselee 
ympärilleen kulkiessaan, miltä mikäkin kohde kuvassa näyttäisi.



Näkee pienemmätkin yksityiskohdat, joihin ei kiinnittänyt ennen huomiota lainkaan monesti.
Hauskaa eikä vaan?



Ja silleen se on, joku voi omasta mielestä näyttää oikein kauniilta kohteelta,
toisesta se voi olla ihan  ja aivan mitätön kohde ja kuva.
Kauneus on siis katsojan silmässä, miksei sitä sanota : Valokuvaajan silmässä?



Päätin kokeilla Raw kuvien ottoa parin ystävän kehotuksesta.
Muokkauksesta en kyllä ymmärrä yhtään mitään, pitäs löytää enemmän tietoa, en vaan halua aina kysellä.
Päätin siis  kokeilla vaan onneani muokkaukessa.
Joitakin vinkkejä alkuun löysin vanhasta Digikuvalehdestä.
Kuvaatko sinä muuten raakakuvia vai ihan jpeg kuvia?

Kaikille mukaville ihmisille Hyvää uutta viikkoa ja antoisia kuvaushetkiä.



48 kommenttia :

  1. Hello...


    these are so wonderful photo with these strong colors !

    Great !

    Have a nice week :)

    Greetings from Germany

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much Timur.
      Autumn is very beauty.
      Have a wonderful week you too.

      Poista
  2. Kaunista väriloistoa olet tallentanut muistikorttiisi!
    Itse olen jo noin vuoden verran ottanut pelkästään Raw-kuvia.

    Värikästä alkanutta viikkoa!
    Ps. Ihana bannerikuva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, ilmeisesti siis tykkäät kun noin kauan jo... minä vasta aloittelen ja tuumaan mitä tykkään.
      Kiitos!

      Poista
  3. Kyllä on minunkin silmissä kauniita...kiitos taas, että näytit nuo meillekkin....)

    VastaaPoista
  4. Hi .. What a lovely pictures! .. I really like .Greetings ..

    VastaaPoista
  5. Kaunista syksyaä, ihanaa punaista. Nuo vaahteran lehdet alinna on upeat.
    Minulla on pelkkä digikamera, joten tulee jpg-kuvia, mutta käytän niitä photoshopissa pikkasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Elements 10 ,en vielä halua mitään Lihgtroomia, mikä kaikilla tutuilla tuntuu olevan :)

      Poista
  6. Kauniit syyskuvat. Meillä satelee ja ihan paleli käsiä kun kävin sauvakävelyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Niin välillä satelee täälläkin, kumpa illaksi selkiis, on suunnitelmia :)

      Poista
  7. Kauniita syyskuvia ja nuo marjat kauniin punaisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Syksy on vielä kaunis, lokakuu varistelee värit oksilta pian, liian pian, tai toisaalta, on taas kevät lähempänä kuin eilen.

      Poista
  8. Syksy näkyy ikäänkuin kameran linssin läpi todella kauniina, kuten olet sen vanginnut kuviisi. Nautin syksystä, jopa sateesta, täysin siemauksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit Ritvaliisa, kiitos.
      Sadekin on ihan kivaa, kun ei tarvitse minnekään juhliin olla menossa :D

      Poista
  9. Kauniita värejä harmaassa syksyssä.
    Olen haikaillut että pitäisikö photoshoppia hankkia, nyt
    vaan Picasalla pieniä säätöjä teen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Picasa on ihan toimiva ja jotain kivaa saa aikaan myös Picmonkeyllä.
      Minulle kans vielä riittää Elements 10.

      Poista
  10. Ihanat syyskuvat! Totta, kaikkea katsoot eri tavalla kameran kanssa kulkiessa, ennen vain porhalsi eteenpäin sen kummemmin katselematta.
    Ihna syysviikkoa ja-kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja tää on ihan kivaa nykyään :D
      Kiitos Minttuli.

      Poista
  11. Noinpa se on, että tulee katseltua maailmaa kameran linssin läpi, vaikkei kamera ole mukana.

    Kauniita pirteitä kuvia rawailit.:)

    Raw kuvaa aloin kuvailemaan hiljattain uudelleen (taka vuosina kuvailin jonkun aikaa), kun tulin ostaneeksi Lightroomin.
    Pekka Potkan Photoshop lightroom 4 kirja on tukena.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Elements toistaiseksi se saa riittää :)
      Ahaa, tuollainen kirja, pitää poiketa lainastossa muutenkin tuosta RAW kuvista jos jotain löytäs opasta.

      Poista
  12. Kauniita syksyisiä sävyjä. Kivat kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta ei olekaan mitään kuvattavaa, siksi nyt oikein innolla vielä :)
      Kiitos :)

      Poista
  13. Ihanat kuvat! Ja nyt minäkin löysin tänne blogiisi.
    Tuo on niin totta, että kun on aloittanut kuvaamisen, niin sitä katselee maailmaa ihan uusin silmin. Itselläni on kamera aina mukana vaikkakin vain digikamera, mutta hyvin sekin on toiminut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, oletko sinä se Hanne? :D
      Kiva kun kävit, tulen kohta kyläääään.
      Digikamera on ihan ok.
      Kiitos kehuista.

      Poista
  14. Kauniita syksyn hehkuisia kuvia! Ruusunmarjat suorastaan herkullisen näköisiä, ja oranssit lehdet, ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on vielä kaunis, nautitaan siitä ja väreistä ♥

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Syksyn värit auttavat meitä sopeutumaan kesän lämmöstä ♥

      Poista
  16. Kyllä valokuvaaminen muokkaa ajattelutapaa ja sitä mihin kiinnittää huomiota. Autolla ajaessakin jatkuvasti tekisi mieli pysähtyä kuvailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan totta, ihan joka paikassa mietti, miltä mikäkin näyttää, eritavoin kuin ennen ajattelee :)

      Poista
  17. Filmiaikana tuli enemmänkin harrastettua kuvien suunnittelua ilman kameraa. Nyt kamera on yleensä mukana ja kuvia tulee otettua, liikaakin.
    Kauniita, hehkuvia syyskuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee otettua kuvia tosiaan ja paljon, mutta eihän se onneksi syö filmiä enää.
      Otetaan vaan ja nautitaan :)
      Kiitos Seita.

      Poista
  18. Wonderful and colourful autumn photos :)
    Photography is a fun activity, and sometimes it's amazing to see all those little magic details that comes through in a photo.
    Have a great new week!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much Hilde.
      Have a great week you too ♥

      Poista
  19. Boa noite,
    Chegou o Outono, chegou a linda estação para fotografar, suas fotos são magnificas com eximia beleza, nota-se a maestria em cada uma delas.
    Abraço

    ag

    VastaaPoista
  20. Upeita kuvia!

    Raw-kuvia tuntuvat monet ottavan, itse en ole siihen perehtynyt, vaikka ehkä pitäisi. Toimittajamieheni ottaa työkseen kuvia ja kyllä nekin ovat pelkkiä jpegia, läpikäyvät vain peruskuvakäsittelyn ennen lehtipainoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, monet toimittajat taas kehuu maasta taivaaseen raw kuvia, niimpä siis minäkin sitä kokeeksi koetan.
      En kyllä ihan ymmärrä kaikkee tätä valtavaa kuvanmuokkausta oikein.
      Toisaalta...

      Poista
  21. Totta se on, että kamera aukaisee silmiä näkemään ihan uutta ja myös vanhassa ja tutussa uutta ja ihmeellistä. Raw-kuvia en ole eläissäni ottanu, en edes tiedä, mitä ne ovat. Hämärästi muistelen, olisinko kuullut Raw-kuvista Photishop-kurssilla joskus muinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta se on, ja ihan kivaakin ,katsella luontoakin eri silmin ♥
      Raw kuvat ovat raakakuvia, kamera ei niitä käsittele suoraan, ovat suurempiakin.
      Tässä perustiedot.

      Poista
  22. Uskomattomat kaunista juuri nyt, hyvin olet onnistunut syksyä vangitsemaan.

    VastaaPoista
  23. http://elamaakuvina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo "kylässä", pitää vielä noutaa sinut lähemmäksi sivupalkkiin ,niin pääsen nopsammin aina kun kyllään kun uutta tulee :)

      Poista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥