Blogger Widgets Blogspot Tutorial

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Joutsenvirta

Hei vaan kaikki ihanat ihmiset ja täällä pyörähtäneet ja erityiskiitos hyvin monista kommenteistanne,
niitä olikin ennätysmäärä minulla ikinä,tänä aikana kun olen poissa viikon ,
ehkä enemmänkin ollut ♥
Täytyy koettaa nyt jotenkin niitä lukea ensin ja vastata jos on kysymyksiä.
Ajatukset siivin on monasti blogissa vierähtäneet ja myös teitä ihan kauheesti ikävä, oikeesti ♥
Minulla on menossa eräs aikaa vievä projekti, joka on pian valmis, tiistaina sille annetaan loppusilaus.
Huoh....


Mutta viikko on vaihteleva sään puolesta, tänään jopa +4 lämmintä, jännää!
Helmikuukin hurahtaa meinaa käsistä ihan ja kohta on kivojen juttujen aika loppuviikosta ♥♥


Olen koettanut ulkoilla ja vähän ruokavaliotakin katsella parempaan suuntaan
Kohti kevättä kevein siivin!


Tänään sain aikaseksi lähteä virralle käppäilemään ja pitkä putki halusi mukaan kun kameraa ajattelin ulkoiluttaa.
Se oli hyvä ,tuossa hipsin hiidenkirnun vartta ,ilahduin!


Viisi kaunokaista laulujoutsenta näytti minulle sulojaan ,ja viimeinkin aikas läheltä,
että putkea sai pienemmälle säätää.
Tähän asti kaukaa olen ohimennen kaihoisasti heitä katsellut virralla.
Minulle nuo ovat ilonaihe ja suuri asia ♥


Kyllä siinä antoivat muutamia kuvia ottaa ihan rauhassa, kun kaveri palasta vielä heitteli sorsille,
mieluilivat leipää tulla jouttenetkin hakemaan, ihan ei kuitenkaan uskallus riittänyt,
ja sorsaparat pisti leivät parempiin suihin.

Tänään on hyvä päivä, sitä toivon myös sinulle ystäväni ,lukijani!
Iloista sunnuntaita!



51 kommenttia :

  1. Oikein iloista sunnuntaita sinullekin! Mukavaa että tulit taas blogiisi käymään. :) Ja oikein hienot kuvat!

    VastaaPoista
  2. Ihania joutsen kuvia. Täällä on ollu muutaman päivän harmaata, ettei ole viitsinyt paljon kuvaileen lähteä. Nytkin on lämpimän puolella, kun katolta tulee lumet, että ihan säikähtää :)
    Mukavaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  3. Oikein kauniita kuvia tallentuikin muistikorttiisi!
    Ihanaa sunnuntaita ja kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kauniit joutsenkuvat saitkin! Iloista sunnuntaita sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Ihana juttu, että tuo poikanenkin on nyt mukana, se "katosi" joku aika sitten porukasta. Kyllä meitä taas hemmotellaan lintujen osalta. Kauniit kuvat pääsit ottamaan.

    VastaaPoista
  6. Kauniit kuvat joutsenista! Oikein ihanaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
  7. Kiva kun olet taas täällä ja millä kuvilla!
    Ihanat joutsenet, aina yhtä sykähdyttävä nähdä niitä kuvissa saati livenä:)))

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanista joutsenista, Seijastiina ♥
    Oikein hyvää sunnuntai-iltaa sinulle:))

    VastaaPoista
  9. geweldig wat zijn deze wilde zwanen toch mooi.

    VastaaPoista
  10. Upeita, koskettavia kuvia ♥ Kaikki linnut, mutta etenkin monet vesilinnut ja joutsenet ovat niin likellä mun sielua, että ei tosikaan. Huomaa, miten tuo Surmieli katselee sinua...

    VastaaPoista
  11. Beautiful pictures of swans on the water
    Greetings

    VastaaPoista
  12. Ihanat kuvat joutsenista! kiitos,Seijastiina.

    VastaaPoista
  13. Upeat kuvat joutsenista!
    Kiva lukea, että päiväsi on hyvä...oikeestaan...niin minunkin päiväni on!

    VastaaPoista
  14. Excelentes fotografías, irradian calma y naturaleza...

    Un abrazo.

    VastaaPoista
  15. Onpa todellakin lykästynyt, ihanaa kun sait kuvattua. Kauniit läheltä kuvat saitkin.:)

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Ehdin juuri ihmetellä, miksi valkoisten joutsenten joukossa on joku aivan harmaa. Kommenteista sitten päättelin, että tuon harmaanruskean täytyy olla se poikanen.

    VastaaPoista
  17. Ihanat kuvat joutsenista :)

    VastaaPoista
  18. Kiva että olet taasen täällä. Ihania joutsenia ,niin mahtavia .Kiitos Seijastiina että näytät näitä meillekin :)

    VastaaPoista
  19. Todella hyvät kuvat Joutsenista,kiitos näistä.Rattoisaa pyhäiltaa.♥

    VastaaPoista
  20. Kauniita, upeita lintuja nämä joutsenet, hyvin ovat antautuneet kuvattavaksesi, ihanat kuvat! Uuteen viikkoon tässä taas lähdetään ja kevättä kohden :)

    VastaaPoista
  21. Upeita kuvia!
    Hyvin kuvattu, vaikka harmaa päivä.
    Leppoisaa helmikuuta. ♥

    VastaaPoista
  22. Hello Seija!:) Hope you had a good week away.It's nice to see these swans here as I never see this kind where I live.

    VastaaPoista
  23. tosi kauniita kuvia!! kauniita nuo joutsenet! mukavaa alkavaa uutta viikkoa ;)

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia joutsenista. Joutsen on yksi lempi linnuistani ehdottomasti. Tuntuu aina niin hyvältä kun niitä näkee merellä. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  25. Kiva kuulla sinusta! Tänään olikin oikein keväinen keli, mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  26. Upeita kuvia joutsenista! Mukavaa ja antoisaa viikkoa brojektillesi! Vesikeli on täälläkin, sama ilmasto kuin teillä.

    VastaaPoista
  27. Beautiful swans. All the water is frozen here.

    VastaaPoista
  28. Hienot ja herkät joutsenkuvat ♥ Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  29. On sulla ollut hieno päivä, kun oot tuollasia nähnyt ja kuvannut! Upeaa! Heleää helmikuuta!

    VastaaPoista
  30. Kauniit kuvat. Hienosti olet joutsenet kuvannut.Tavoittaa joutsenen "katseen".Ihanaa.

    VastaaPoista
  31. Ihania kuvia joutsenista,kaunottarista joita jo ikävä,toivotavasti saapuvat tännekin keväällä,odotetaan jo kovasti saapuvaks ♥..Hyvää alkavaa viikkoa ystis ♥

    VastaaPoista
  32. Kauniita kuvia sait näistä upeista linnuista.

    VastaaPoista
  33. cute swans!
    (sorry, no finnish... the only things i can say are: »yksi kaksi kolme!«, »poro« and »perkele«... and »humppa!«, of course...)
    ;o)

    VastaaPoista
  34. Hienoja joutsenia. Niiden on hyvä ollasiellä, kun on sulat vedet. Täällä niitä ei näy - mitä ne jäällä tekisivät.

    VastaaPoista
  35. Kauniit lintukuvat. Leppoisaa sunnuntai iltaa.

    VastaaPoista
  36. Hei ystäväni
    Hieno kuva kelluva joutsenia. Se on kaunis lintu.
    Toivotan teille hyvää viikon.
    Rakkaus,
    JetteMajken

    VastaaPoista
  37. Kauniit kuvat joutsenista! Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  38. Very nice captures of these graceful swans. Loved the light and shadows of your last day of January shot too !

    VastaaPoista
  39. Nyt on joutsenillakin varmasti mukavampaa kun ei ole niin kylmä. Hyvät kuvat olet saanut noista kauniista linnuista.

    VastaaPoista
  40. Hienot kuvat!

    Kiva, että linnuilla on sulat vedet:)

    VastaaPoista
  41. Kiitos - mukavaa alkanutta viikkoa !

    VastaaPoista
  42. Hyvää alkanutta viikkoa. Joutsen terveiset Sinulle myös!

    VastaaPoista
  43. Kiitos kaikille oikein paljon ♥♥
    Thanks to all ♥♥

    VastaaPoista
  44. Ai että miten he ovat upeita <3 <3

    VastaaPoista
  45. Wonderful post! We will be linking to this great article on our site.

    Keep up the great writing.

    Here is my blog: hack clash of clans iphone

    VastaaPoista
  46. Kauniita joutsenkuvia, kiitos Seijastiina ♥
    Oletko saanut projektin valmiiksi?

    Hyvää ja iloista Ystävänpäivää!

    VastaaPoista


  47. Very nice pictures of swans :) :) interesting species

    Best wishes :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥