Blogger Widgets Blogspot Tutorial

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Rannalla

Leutoa plussakeliä ja tyyntä ja rauhaisaa  rannalla.
Vai sorsat kaakattivat toisilleen.
Koetin katseellani hakea joutsenia ei näkynyt.
Ei näkökenttääni edes pulskahtanut mainio kokosukeltaja isokoskelo rouvineen,
näin vaan vilauksen heistä muutama päivä sitten.
Kuvittelin jo näkeväni kyllä koskikaran, sitten päättelin sen kuitenkin olevan valkomahainen sorsaristeymä.
Etäältä kun katsoo ja tiiraa, muodot ja koko muuttuvat.


Toissakeväänä tuossa pikkusaaressa majaili ja levähti merimetso ,joka olikin monen kuvaajan kamerassa ikuistettuna varmaan.
Kohta menen vastarannalle, lähemmäksi kartanoa, joka siintää joen toisella puolella.


Pidän tästä ilmasta, säätilasta.
Niin tyyntä,että melkein voi oman kuvajaisensa nähdä joen vedessä.


Huomaatteko, ei juurikaan jäätä virralla.
Toivoisimpa että tämä talvi nyt olisi tässä ja taaksejäänyt.
Tälläisetkin ilmat ovat minun ilmojani, tyynet ja pilviset.
Toki myös kauniit kirkkaat ilmat ovat  vaikuttavia ja saa minut iloiseksi.
Myrskysäistäkin minä pidän,mutten kylmästä.
Nykyisin olen erittäin viluinen ollut, en tiedä mistä se johtuu, vanhaksiko tässä tulee?


Tuollapa siintää taas tutut punaiset tuvat kuukauden kuvan.
Nyt vähän erikulmasta otettuna kauempaa.
Tuolla voi nähdä saukonkin jos hyvää tuuria on.
Hyvillä mielin katselin lintujen kesäasuntoja, kohta linnunlaulupuussa on jo peipot touhuamassa
kajauttaen suloiset laulelunsa ilmoille.
Elkää tulko vielä peipot, linnunlaulupuut ovat vielä hiljaiset.
Kuukauden päästä sitten joskus.

Iloista päivää keskellä viikkoa kaikille ♥






60 kommenttia :

  1. On se vaan outoa nähdä veneet vesillä keskellä talvea. Kertovaa kuvausta erikoisesta talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen on talvi, keväältä jo näyttää, monet veneet jo virralla soutaa :)

      Poista
  2. Kaunista ja kirkasta! On tuo vesi vaan upea elementti!

    VastaaPoista
  3. Kevättä ilmassa - ihanaa ja oikein muksaa päivää sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kaunista, tyyntä vedenpintaa...
    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Onko virrassa saukkojakin? Sittenhän ne ovat citysaukkoja!

    VastaaPoista
  6. Kauniit kuvat, ei uskoisi että on Helmikuu:)

    VastaaPoista
  7. Näyttää niin keväiseltä! Toivotaan, ettei tule takatalvea.

    VastaaPoista
  8. Noinhan ne säätieteilijät ovat luvanneet, että talvi oli sitten tässä...:)
    Upeita kuvia taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tässä tapauksessa pitää paikkansa :)

      Poista
  9. Kolmannessa (laituri/vene) kuvassa on jotain ihanan rauhallista...
    Oikein mukavaa päivää ♥

    VastaaPoista
  10. Sepä tässä mietityttää, ettäkö tässä se talvi oli? Toisaalta ei haluaisi lumen tulevan enää, mutta takatalvi se vasta epistä on. Hienoja kuvia olet ottanut ja tottakai harmaatkin päivät on ihan ok, mutta vilaus aurinkoa ei olisi pahitteeksi käpyrauhaselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sais enää tulla lunta eikä pakkasia :)
      Kyllä vaan välillä aurinkoa vaan :)

      Poista
  11. Ei todellakaan paljon jäätä näe joella. Hienot kuvat ja sää suotuisa, ei paljon luntakaan. Lintuja näkyy paljon, sulassa uivat ja laulelevat. Mukavaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole jäätä juurikaan :)
      Kyllä tuolla jo monia tipuja näkyy.
      Kiitos ,samoin sinulle, hyvää torstaita.

      Poista
  12. Hello

    Lovely water pictures. Fantastic reflections.

    Warm Greetings
    JetteMajken

    VastaaPoista
  13. Oudoin talvi on tämä, jonka muistan; ehkä muistini on heikentynyt?
    KIitos hienoista kuvista, Seijastiina:)
    Hyvää helmikuun loppua sinulle. ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en muista tälläistä olleen :)
      Kiitos Aili Mummo ,kuin myös sinulle ♥♥

      Poista
  14. Minä tykkään kans tämmösestä talvesta. Pakkasta ei ollut kuin pari viikkoa ja pyörällä pääsi koko talven =) Päijänne on vieläkin ohuessa jäässä ja näkyy siellä muutama hullu kykkivän pilkilläkin, kai niistä joku kohta tippuu järveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää on minunkin mieleen, kevät alkaa olla jo rinnassa.
      No hui, pysysivät hullut kaukan jäältä.

      Poista
  15. het gaat er al een beetje voorjaarsachtig uit zien.

    VastaaPoista
  16. Hienoja kuvia! Kyllä peilityyni veden pinta heijastuksineen on vaan kaunis. Niin keväinen tunnelma näissäkin kuvissa, ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon.
      Oli kyllä ihana keli vaikka aurinko ei paistanut :)

      Poista
  17. Ihanan tyyntä! Kevättä näkyvissä:)

    VastaaPoista
  18. flotte bilder, så stille og rolig !

    VastaaPoista
  19. Yhdyn toiveeseen, että talvi olisi nyt tässä ja kevät koittaisi varhain ja kesästä tulisi siten piiitkä.

    VastaaPoista
  20. Kauniit, rauhalliset kuvat. Hienot heijastukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi.
      Tyyni on kaunista katsella.

      Poista
  21. Beautiful scenery :)
    Greetings

    VastaaPoista
  22. Tyyntä ja rauhallista. Aivan voisi astua kuvan kautta rannalle :)

    VastaaPoista
  23. Beautiful tranquil scenes. In image 2 and 3 the water almost looks like glass. I hope you are not starting with flu. I am just recovering, and couldn't get warm either.
    Take care.

    VastaaPoista
  24. Bonitas fotografías...

    Un abrazo.

    VastaaPoista
  25. Kiitos sinulle kommentista.
    Hyvää torstaita ♥

    VastaaPoista
  26. Miejsce to wygląda na oazę ciszy i spokoju. Pięknie :). Pozdrawiam.
    Tämä paikka näyttää keidas rauha ja tyyneys. Kauniisti :). Yours.

    VastaaPoista
  27. Vastaukset
    1. Vähän kuin maaliskuun lopusta, on kuitenkin oikeesti vasta helmikuuta :)

      Poista
  28. Vaikka lunta ei ole nimeksikään, tämä helmikuinen maisema on silti erittäin kaunis! <3

    VastaaPoista
  29. Very nice place in which you live :)

    Regards

    VastaaPoista
  30. Kauniisti kokosit tunnelmat virran varrelta. Upeaa työtä, saat näistä näkymistä niin paljon irti. En voi kuin ihailla.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥