Blogger Widgets Blogspot Tutorial

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kymijoen rantareitillä

Yksi asia mistä suuresti pidän täällä on komea lintuisa Kymijoki.
Keväällä monet erikoisetkin linnut pysähtyvät joskus ainakin huilailemaan rannoille.
Merimetso, meriharakka, joutsenia, nokikanoja, kanadanhanhia, härkälintuja, silkkiuikkuja ja monen monta muuta voi varsinkin keväällä onnistua näkemään.
Viime talvena koetti muutama talvehtiakin, esim. ainakin kaksi joutsenta ja isokoskeloita ja telkkiä.
Eilen näin ensimmäistä kertaa elämässäni rantapuistossa muuten keltavästäräkin, siellä se keikkui tavan pyrstönheiluttajien mukana usvan pisaroimalla nurmella.
Koetin minä kuvia ottaa, mutta eihän niistä kelvollisia tullut.
Mutta tämäpä ei olekaan lintupostaus, vaan lähdemme matkaan maisemakuvaus mielessä.

Matka alkaa Kumpeli hotellin laiturilta, ei mennä laivalla tuolla, ihan kävellen vaan rantapuistoa pitkin.


Kumpelin ranta



Veneranta



Autio kylpylänranta

Kasinon ranta

Aamupäivän utuinen kuva satamasta

Siltojen alla

Rautatiesilta takana maantiesilta
                                         Hyvää viikonloppua kaikille täällä pyörähtäneille ♥

40 kommenttia :

  1. Todella kauniita maisemia...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat rantareitiltä, kyllä noita maisemia kannattaa kuvailla.

    Hyvää alkavaa viikonloppua sinullekin!♥

    VastaaPoista
  3. Kaunista paikkaa ja maisemaa kymijoen varrelta.Kiitos samoin hyvää viikonloppua Seijastiina.♥

    VastaaPoista
  4. ♥ vallan ihanan näköistä siellä onkin!

    VastaaPoista
  5. Silmä lepää näitä kuvia katsoessa, upeaa seutua.
    Kiitos seijastiina ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. kaunis paikka! Rautatiesillan tunnistakin heti, tuttu paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä kaunista on :)
      Ahaa paikka on tuttu, kivaa.

      Poista
  7. WOW...wonderful reflections !!! Awesome photos...

    Greetings

    VastaaPoista
  8. Kaunista seutua tuo Kymijoen varsi, kiitos Seijastiina!
    Kaunista ja kivaa viikonloppua sinulle.♥

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs tosiaan näyttääkin komealta! Siinä on hyvä valokuvauspaikka jos toinenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kyllä siellä passaa kuvia räpsiä.
      Niitä on täällä nyt aluksi, mutta muualla sivustoilla jo aika pino :D
      Kuvat.fi ja netlog sivustolla.

      Poista
  10. Vesistö luo kuvauksellisuutta. Kauniin kuulakkaita kuvia.

    En ole koskaan nähnyt keltavästäräkkiä, kuullut vaan huhuja.

    Kiitos Sinulle kun tulit lukijaksi, tahi voine sanoa kuvien katselijaksi,
    vähän kun kirjoittelen.;)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen minäkään nähnyt, harmo kun oli etäällä ,että kuvasta tuli sameita, ei kehtaa näytille laittaa, mutta tunnistaa kyllä.
      Kiitos ja kiva kun tulit lukijaksi ♥

      Poista
  11. Beautiful calm water. Very nice ☺

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia! Erityisesti kiinnittyivät silmäni ihanaan taivaaseen joka kuvassa, ja sen heijastumiseen vedessä.

    VastaaPoista
  13. What a beautiful place! Great photos.
    Enjoy your weekend :)

    VastaaPoista
  14. Kymijoki näyttää komealta. Ja kunto nousee kun kävelet sitä päästä päähän ... heh, no et varmaan. Mutta kuvauskohteita riittää monta kilometriä.
    Espoossa oli Oittaalla samanlainen liukumäki, mutta kuulemma tänä keväänä poistettiin. Sinnekö se menikin..:)
    Kiva kun löysit blogini, sillai minä löysin sut.
    Viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit lukijaksi Orvokki, tervetuloa.
      Heheee, Kymijoki aika pitkä en taitas sille matkalle lähteä ainakaan jalan :D
      Täällä on ollut tuo liukumäki niin kauan kuin minäkin ainakin siis 6 vuotta.

      Poista
  15. On ollut kaunis ja tyyni ilma kuvatessa on niin heleän raikkaat kuvat. Minä vietin lapsuuteni Korian siltojen lähellä, nämä muistuttavat niitä, mutta eivät kai ole. Kymijoki on niin pikä että en ole kaikkia siltoja nähnyt, Kuusankoski, Voikkaa ja Myllykoski oli paikkoja joissa nuorena pyöräilin, Korialla asuin. Istuin rautatiesillan kupeessa nuorena neitona ja piirtelin sitä maisemaa ja kirjoitin runoja.
    Kohta huuru peittää rannat tulee ruska syksyn värit tuovat uutta kauneutta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on täältä Heinolasta, missä nyt olen asunut jotain about 6 vuotta.¨
      Syntyjäni olen Kuopiosta ja siellä on upeat Kallansillat.
      Sinne tahtoisin vielä palata ♥
      Ihmisetkin vähän erilaisia.

      Poista
  16. Sykähdyttävä banneri! Kuvissa on jokin menneistä kertova värisävy. Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kommentti, mielenkiintoinen ilmaus, jokin menneistä kertova.
      Piti ihan katsoa kuvia itsekin uudestaan, en vaan itse sitä tavoittanut mitä ehkä ajoit takaa.
      Kiitos Mayo, kiva kun kävit.

      Poista
  17. V'vau mitä maisemia! Noita polkuja olis minunkin jalka mielellään astelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja kiva kun kävit Nenunen, Tervetuloa tänne vaan astelemaan :)

      Poista
  18. Tyylikästä kaupunkimaiseman kuvausta. Erityisesti tuo sataman aamupäivä. Pilvet kehystävät kuvan hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seita :)
      Pilvet ovat mielenkiintoisia koettaa sommitella kuvaan.

      Poista
  19. Hyvin kuvattu sillat ja niiden ali menevä vene,siellä onkin paljon kuvattavaa seutua ja eläimistöä:),en ole joutanu täälläkään käymään,kun on tuota tekemistä,nytkin istutin kukkasipuleita maahan,et sillei,mutta Hyvää Syksyä sinulle♥ ystis♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tansku :)
      Onhan täällä kuvattavaa, ei vaan ihan samoja aina viittis kuvata.
      Joko sie istutit maahan, minäkin ostin jotain ,mutten vielä laitellut multaa.
      Kivaa päivää Ystis ♥

      Poista
  20. Excelentes fotografias de belos lugares....
    Cumprientos

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä pieni viesti käynnistäsi olisin siitä kovin ilahtunut ♥